--->
Microsoft on irtisanonut ohjelmoijiaan, jotka ovat olleet kehittämässä yhtiön sisäiseen käyttöön tarkoitettua tekoälyä. Tekoälyn avulla yhtiö on voinut vähentää työntekijöitään merkittävästi, nimenomaan ohjelmistokehityksestä.
Microsoftin uusi strategia, jossa yhtiö julkaisee pelinsä myös kilpaileville alustoille, vaikuttaa toimivan. Yhtiön pelit olivat huhtikuussa 2025 Playstationin kolme myydyintä peliä.
Windows 11:n aloitusvalikko uudistuu kesällä 2025 käyttäjiltä tulleen palautteen myötä. Samalla myös Windowsin tekoälytoiminnot laajenevat.
Microsoft on lakkauttanut Skypen. Skype sulkeutui toukokuussa 2025. Käymme artikkelissamme läpi virolaisten keksimän sovelluksen historiaa ja mutkia.
Microsoft on päättänyt lakkauttaa Windows Kartat -sovelluksen, jonka yhtiö esitteli aikoinaan Windows Phonen karttasovellukseksi ja joka paketoitiin mukaan myös Windows-tietokoneille.
Microsoftin perustaja Bill Gates on julkaissut yhtiön ensimmäisen ohjelman lähdekoodin. Altair BASIC kehitettiin vuonna 1975 ja sen myötä perustettiin myös Microsoft.
Sonyn Playstation 5 on myynyt selkeästi paremmin julkaisunsa jälkeen kuin Microsoftin Xbox X/S -pelikonsolit. Sonyn konsoli ohitti 70 miljoonan myydyn konsolin rajan loppuvuodesta 2024.
Microsoft 365 Office -toimisto-ohjelmiston nimi on nyt Microsoft 365 Copilot.
Lokakuussa 2025 loppuu Windows 10:n tukiaika, mutta Microsoft on ilmoittanut lakkauttavansa samalla myös Microsoft 365 -työpöytäsovellusten tuen Windows 10-tietokoneilla samaan aikaan.
Microsoft aikoo investoida datakeskuksiinsa 80 miljardia dollaria vuonna 2025. Valtava kysynnän kasvu johtuu ennenkaikkea tekoälylaskennan noususta.
Microsoft on julkaissut suositusta ohjelmointia avustavasta GitHub Copilot -tekoälystä ilmaisversion, GitHub Copilot Freen.
Google on esittänyt vetoomuksen FTC:lle siitä, että OpenAI:n kielimallit pitäisi tuoda myös Googlen ja Amazonin pilvipalveluihin. Nykyisin OpenAI:n tekoäly on tarjolla vain Microsoftin Azure-pilvipalvelussa.
Microsoftin uusi, yrityksille tarkoitettu tietokone Windows 365 Link on tyhmä päätelaite, joka osaa suoratoistaa pilvessä toimivaa järeämpää oikeaa tietokonetta käyttäjän näytölle.
Tuleva Microsoft Flight Simulator 2024 vaatii täydellisesti toimiakseen todella järeän pelitietokoneen, mutta samalla myös erittäin nopean nettiyhteyden.
Microsoft julkaisi Office 2024 toimisto-ohjelmien paketin lokakuun 2024 alussa. Uudistettu, kertamaksulla omaksi ostettava ohjelmistopaketti on tarjolla sekä Windowsille että Macille.
Windows 11:n historian toistaiseksi suurin päivitys, Windows 11 24H2 on nyt valmis ja ladattavissa.
Microsoft on julkaissut Windows App -sovelluksen, joka korvaa vanhan Remote Desktop -sovelluksen. Sovelluksella voi luoda etäyhteyden Windows-tietokoneisiin ja se toimii Windowsilla, Macilla, Androidilla ja iPhonella.
Microsoft sulkee vuonna 2005 julkaistulle Xbox 360 -konsolilleen tarkoitetun digitaalisen pelikaupan heinäkuussa 2024.
Windows 11 mukana toimitettavat sähköposti- ja kalenterisovellus lakkautetaan vuoden 2024 lopulla. Sen jälkeen käyttäjien täytyy siirtyä Outlookin käyttäjiksi.
Microsoftin entinen toimitusjohtaja Steve Ballmer on nyt rikkaampi kuin yhtiön perustaja, Bill Gates.