AfterDawn logo

Vinkki Instagramin selailuun: julkaisut aikajärjestyksessä, ei mainoksia

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Metan Instagram on yksi käytetyimmistä sosiaalisen median palveluista. Käyttäjän nähtävillä tuodaan sekä kuvia että videoita. Kun sovelluksen avaa ja näitä julkaisuja alkaa syötteessä selaamaan, ne ovat algoritmin määräämässä järjestyksessä. Mukaan mahtuu mainoksia sekä algoritmin ehdotettuja julkaisuja.

Pelkkään algoritmin ohjaamaan selailuun ei tarvitse tyytyä, sillä Instagramin tarjoaa kaksi muutakin syötettä käyttäjän käytettäväksi, mutta ovat osittain piilotettuna palvelussa ja siten ne ovat saattaneet jäädä huomaamatta.

Meta lisäsi Instagramiin jo vuonna 2022 kaksi uutta syötettä julkaisujen selailuun. Ne ovat nimeltään Seurataan ja Suosikit.

Kumpikin näistä näyttää sisällön kronologisessa järjestyksessä eli aikajärjestyksessä. Syötteet siis mahdollistavat julkaisujen selailun uusimmasta vanhimpaan.

Seurataan-syötteessä on nimensä mukaisesti julkaisut niiltä käyttäjiltä, joita palvelussa seuraat. Suosikit-feediin voit puolestaan lisätä ne haluamasi tilit, joiden julkaisut haluat nähdä vieläkin helpommin.

Näissä syötteissä on myös kaksi muutakin erinomaista asiaa.


Ensinnäkin näissä syötteissä ei näytä ollenkaan mainoksia, joita muuten näkee runsaasti niin sanotulla pääsivulla eli algoritmin ohjaamassa syötteessä.

Toiseksi näissä syötteissä ei ehdoteta julkaisuja sellaisilta tileiltä, joita et seuraa. Tämä niin ikään parantaa selailua, sillä näin et päädy katselemaan keloja ja kuvia, jotka sinua ei välttämättä kiinnosta.

Seurataan- ja Suosikit-syötteet saa helposti käyttöön palvelussa, sillä näkymät saa avattua klikkaamalla yläkulmassa näkyvää Instagram-logoa, joka esiintyy välillä nimellä 'Sinulle'.

Lue myös: Ärsyttävätkö Instagram-syötteessä näkyvät ehdotetut julkaisut? Näin piilotat ne.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki