--->
Olemme testanneet sähköpotkulautoja vuodesta 2018 lähtien ja vuosien saatossa olemme julkaisseet useita laajoja arvosteluja eri hintaluokan sähköpotkulaudoista. Tältä sivulta löydät kaikki arvostelumme sekä sähköpotkulautoihin liittyvät tuoteuutiset ja oppaat.
Virolainen Bolt lopettaa sähköpotkulautojen vuokrauksen Suomessa, kun yhtiö vetäytyy Helsingistä syyskuussa 2025.
Kun Suomeen päätettiin asettaa 15 vuoden ikäraja sähköpotkulaudoille, ovat myös lautoja vuokraavat yhtiöt alentamassa omia ikärajojaan kyseiseen 15 vuoteen.
Eduskunta hyväksyi toukokuussa 2025 lakimuutoksen, jonka myötä Suomessa tulee voimaan 15 vuoden ikäraja sähköpotkulaudoille. Samalla skuuttien ajamiseen tulee 0,5 promillen promilleraja.
Oulussa toimii kesällä 2025 kaksi sähköpotkulautoja vuokraavaa yhtiötä. Keräsimme hinnat ylös selkeäksi taulukoksi, josta voi tutkia mikä vuokraustavoista tulee halvimmaksi.
Jyväskylässä toimii kesällä 2025 kolme sähköpotkulautoja vuokraavaa yhtiötä: Dott, Voi ja Ryde. Keräsimme vuokralautojen hinnat ylös ja vertailimme mikä firmoista tulee käyttäjälle halvimmaksi.
Sähköpotkulautavalmistaja Navee julkisti aiemmin tänä vuonna GT3- ja ST3-sarjat. GT3-mallistoon kuuluu kolme vaihtoehtoa ja ST3-mallistoon kaksi. Uudet laudat ovat nyt saapuneet Suomessa myyntiin.
Traficomin julkaiseman tilaston mukaan vuokrattavien sähköpotkulautojen ajomäärät laskivat vuonna 2023 edellisvuoteen verrattuna.
Hallituksen esitysluonnoksessa asetettaisiin sähköpotkulaudoille promillerajat. Lisäksi kunnat voisivat rajoittaa varsin vahvasti vuokrattavien sähköpotkulautojen toimintaa kunnan alueella.
Pääosin pienemmillä paikkakunnilla toiminut Move on East -sähköpotkulautoja vuokrannut yritys on asetettu konkurssiin.
Kesäkuussa 2024 voimaan astui liikennevakuutuspakko kaikille tietyt kriteerit täyttäville sähköpotkulaudoille. Samalla heräsi paljon kysymyksiä siitä, saako yli 25 km/h kulkevilla skuuteilla ajaa yleisillä teillä, jos ne vakuuttaa.
Pyysimme sähköpotkulautojen liikennevakuutuksille hintatarjoukset useasta vakuutusyhtiöstä alkukesästä 2024. Hintahaitari oli varsin hurja.
Poliisi järjestää toukokuun 2024 viimeisenä viikonloppuna tehovalvonnan, jonka kohteena ovat mopot ja sähköiset liikkumisvälineet, kuten sähköpotkulaudat.
Kesäkuusta 2024 lähtien sähköpotkulaudat täytyy vakuuttaa, jos ne painavat yli 25 kilogrammaa. Samalla myös vuokrauksen hinta tulee todennäköisesti nousemaan.
Sähköpotkulaudoistaan tunnettu Tier irtisanoo yli viidenneksen henkilöstöstään, koettaen puristaa yhtiön voitolliseksi vuonna 2024.
Sähköpyörät ja sähköpotkulaudat ovat auttaneet laskemaan öljyn kulutusta maailmassa selkeästi enemmän kuin sähköautot.
Lyhyen matkan liikenteeseen tuotteita valmistava Segway-Ninebot julkisti edullisempaan hintaluokkaan sopeutuvan Ninebot eKickScooter E2 Pro D:n.
Työryhmä on mietinnössään pohtinut liikennevakuuttamisen säädösten uudistamista. Mietinnössä ehdotetaan, että kaikki yli 25kg painavat kulkuvälineet pitäisi siirtää pakollisesti vakuutettaviksi.
Osto-opas sähköpotkulautaa harkitsevalle: mitä kannattaa huomioida, kun on ostamassa uutta sähköpotkulautaa. Lisäksi tietoa lainsäädännöstä ja sen asettamista vaatimuksista skuuteille.
Liikenne- ja viestintäministeriö ehdottaa muistiossaan 0,5 promillen promillerajaa sähköpotkulaudoille. Lisäksi lautojen pysäköinti pitäisi poistaa jalkakäytäviltä.
Teknologiayhtiö Xiaomi julkaisi pitkän kantaman tarjoavan Electric Scooter 4 Ultran, jossa on kehittynyt kaksoisjousitusjärjestelmä.