--->
Sirusuunnittelija Arm on nyt osa Microsoftin isoa muutosta, jossa jätti yrittää kammeta Windows-maailmaa pois Intelin ja AMD:n x86 -teknologiasta kohti virtapihimpää Arm-arkkitehtuuria.
Microsoft on julkaissut Advanced Paste -leikepöydän, joka osaa mm. liittää leikepöydän sisällön JSON-muotoisena. Toiminto tukee myös tekoälyä, jonka voi komentaa muokkaamaan leikepöydän sisältöä ennen sen liittämistä.
Microsoft on lisännyt Windowsin tiedostonhallintaan eli File Exploreriin tuen 7z-pakkaukselle sekä sisäänrakennetun, natiivitason tuen Git -versiohallinnalle.
Microsoftin hyppy ARM-maailmaan povaa hyvää myös uudenlaisten kannettavien pelikonsoleiden saralla. Yhtiö on esitellyt mm. Baldurs Gate 3 -pelin suorituskykyä Copilot+ PC -laitteilla.
Microsoft julkisti tulevan Windows 11 24H2 -päivityksen mukanaan tuomia muutoksia. Windows on kovaa vauhtia siirtymässä Arm-teknologiaan ja samalla Windowsin sisään on leivottu iso kasa tekoälyä mukaan.
Microsoft on julkaissut MIT-lisenssillä 1980-luvun käyttöjärjestelmänsä, MS-DOSin, neljännen version lähdekoodit Githubissa.
Xboxin tuoreessa podcastissa kommentoidaan pelikonsolin ja sen pelien tulevaisuutta.
Google menetti vuoden 2023 lopulla Suomessa markkinaosuutta hakukoneiden kisassa, kun käyttäjät innostuivat Bingin hakukoneesta.
Microsoft julkisti uuden Copilot Pro -tekoälyapurin, joka tuo Copilotin laajennetut ja edistyneimmät tekoälytoiminnot yksittäisille käyttäjille.
Apple ei ollut enää tammikuun 2024 puolivälissä maailman arvokkain yhtiö, vaan Microsoft kiilasi sen ohi.
Microsoft on esitellyt PC-tietokoneiden näppäimistöihin tulevan uuden napin, eli erillisen Copilot-painikkeen, joka aukaisee yhtiön Copilot-tekoälyn.
HP:n ajureiden metatiedoissa olleen bugin vuoksi kaikki Windowsiin kytketyt tulostimet nimettiin uudelleen ja niille ladattiin HP:n lasertulostimen ajurit, riippumatta siitä, oliko tulostin HP:n tekemä.
Windowsin mukana toimitettava MS Paint -piirto-ohjelma on saanut oman tekoälyavustajan, kun Microsoft on ympännyt Paintin kylkeen OpenAI:n DALL-E 3 -tekoälyn.
Microsoftin vuoden 2023 ruma joulupaita on Windows XP:n taustakuva.
OpenAI:n entinen toimitusjohtaja Sam Altman on OpenAI:n uusi toimitusjohtaja.
OpenAI:n sisäisen valtataistelun jälkeen näyttää siltä, että lähes koko tekoäly-yhtiön johtajisto ja kovimmat osaajat loikkaavat Microsoftille.
Sekä Windows 10 että Windows 11 uudistuvat isolla kädellä viimeistään maaliskuussa 2024, kun Microsoft uudistaa käyttöjärjestelmää EU:n vaatimusten mukaiseksi.
Microsoftin kiristettyä laitteistovaatimuksia Windows 11 osalta, uhkaa Windows 10 -tietokoneista syntyä tietoturvapainajainen vuonna 2025, kun käyttöjärjestelmän tuki lakkaa - mutta konetta ei voi päivittää Windows 11:een.
Microsoft on viimeinkin saanut toteutettua jättimäisen yritysostonsa eli Activision Blizzardin hankkimisen.
Huhujen mukaan Windows 12 olisi tulossa myyntiin myös kuukausimaksullisena versiona, seuraten Officen ja monien muiden ohjelmistojen tilauspohjaista hinnoittelumallia.