AfterDawnin suomenkielisten sivujen uusi kotiosoite on nykyisin dawn.fi vanhan fin.afterdawn.com -osoitteen sijaan.
Tietoturvayhtiön Check Point Software Technologiesin tutkimustoiminnasta vastaava Check Point Research (CPR) on julkaissut toukokuun 2023 haittaohjelmakatsauksensa.
Nordea kärsii parhaillaan ongelmista. Ongelmat alkoivat Downdetector -sivuston mukaan noin klo 11.
AfterDawn täytti 24 vuotta kesäkuussa 2023. Koosteessa käymme läpi tärkeimmät uudistukset sivustolle kuluneen vuoden aikana sekä muistelemma vanhoja.
Tutkijat testasivat tekoälyn kykyä muodostaa vitsejä. Tutkimuksen pohjalta ChatGPT vaikuttaa kierrättävän samoja vitsejä aina vain uudestaan.
Australian yleisradioyhtiö ABC on julkaissut tiekarttansa, jossa yhtiö alkaa askel askeleelta siirtämään sisältöjään kohti verkkojakelua ja tulee ajan saatossa lakkauttamaan perinteisiä TV- ja radiokanavia.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto on linjannut sitä, miten valokuituliittymiä saa jatkossa markkinoida. Tarjoukset ilmaisesta valokuituliittymästä pitää jatkossa sanoittaa selkeämmin ja kertoa oikeat kustannukset jo mainonnassa.
Apple aikoo muuttaa Macin myös pelaajille sopivaksi ja lähestyy asiaa samoin kuin Linux, eli emulaation kautta.
Suomalainen älysormusyhtiö Oura julkisti sormuksiinsa Lähipiiri -ominaisuuden.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskus kertoo toukokuun kybersää -katsauksessa, että toukokuun aikana sosiaalisen median tilien murtojen ilmoitusmäärät kasvoivat runsaasti.
Google on julkistanut ensimmäisen beetaversion televisioiden ja medialaitteiden Android TV 14 -käyttöjärjestelmästä.
Batmanin logo on ja pysyy suojattuna tavaramerkkinä. Italialainen vaateyhtiö oli haastanut logon oikeuden olla ylipäätään rekisteröitävissä oleva tavaramerkki.
Apple Vision Pro -virtuaalilasit julkaistiin kesän 2023 kehittäjätapahtumassa. Tällaiset uusien VR-lasien speksit ovat.
Apple julkisti MacBook Airista 15 tuumaisen version, jonka yhtiö kehuu olevan ohuin koskaan valmistettu 15-tuumainen kannettava tietokone. Akkukestoa Apple lupaa läppärille 18 tunnin verran - ja laitteessa ei ole lainkaan tuulettimia, joten se on myö
Logitech julkisti uuden MX Keys S -näppäimistön ja MX Anywhere 3S -hiiren sekä MX Keys S Combo -yhdistelmäpaketin. Näiden lisäksi laitteiden kanssa toimiva Logi Options+ -ohjelmisto on saanut uuden Smart Actions -pikatoiminnon.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on julkistanut vuosittaisen laajakaistaluokituksen, jolla tarkastellaan kiinteän nettiyhteyden saatavuutta ja mobiiliverkkojen kattavuutta suomalaisissa kunnissa.
Etenkin elokuvien ja tv-sarjojen piratismiin erikoistunut RARBG -sivusto on lopettanut toimintansa. Taustalla ei ole viranomaisten toiminta vaan palvelun taloudelliset ongelmat.
Microsoft on lisännyt vihdoin tumman teeman myös Windowsin mukana toimitettavaan Paint -piirto-ohjelmaan.
Adobe PhotoShopin uusi generatiivinen tekoäly, etenkin sen ns. generative fill -toiminto on villinnyt netin täysin. Esimerkeissämme käymme läpi millä tavoin ihmiset ovat tekoälyä jo ehtineet testailemaan.
Japanin teknologiasektorista vastaava ministeri kertoi maan kannasta tekoälyn kouluttamisen ja tekijänoikeuksien välisestä suhteesta.