Suomen viimeinen jäljellä oleva videovuokraamoketju Filmtown lopettaa elokuvien vuokraamisen. Yhtiö muuttuu asteittain puhtaaksi karkkikaupaksi ja muuttaa nimensä myös virallisesti Candy Towniksi.
Budbee, joka vuosi sitten yhdistyi Instaboxin kanssa ja on osa Instabee Groupia, laajentaa toimintaansa Suomessa avaamalla upouuden terminaalin Vantaalle.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskus on julkaissut sivuillaan vakavan varoituksen tietojenkalastelukampanjasta, joka on levinnyt laajalle ja jonka avulla suomalaisten organisaatioiden sähköpostitilejä kaapataan.
Kiinan ja Venäjän valtiollisiin toimijoihin linkittyvät ryhmittymät käyttävät hyväkseen WinRAR-pakkausohjelmasta löytyvää aukkoa. Aukko on paikattu jo elokuussa 2023, mutta monilla käyttäjillä ohjelma on päivittämättä edelleen.
YouTubeen on tuotu tai tuodaan runsaasti uusia ominaisuuksia, kerrotaan YouTuben blogissa. Osa on käytössä heti ja osa tulee käyttöön seuraavien viikkojen aikana.
Kotimaiset operaattorit estävät nyt suomalaisiksi naamioituneet ulkomailta tulevat puhelut. Uudistus on toiminut ja huijauspuheluiden määrä on romahtanut.
Tärkein uudistus on tuotu Meta-teknologioiden ulkopuolisen toiminnan hallintaan, sillä tätä voi nyt hallita Instagramin kautta. Aiemmin hallinta on onnistunut vain Facebookin kautta.
Ciscon IOS XE -ohjelmistosta on löytynyt erittäin vakava tietoturva-aukko, jonka avulla rikolliset voivat kaapata reitittimen täyden hallinnan itselleen.
Google Discovery -näkymä on tuttu Android-puhelimien kotinäytöiltä ja Chrome-selaimen mobiiliversiosta. Tähän asti Google Haun etusivu selaimella on ollut hyvin yksinkertainen, mutta nyt Google on mahdollisesti tuomassa Discoveryn myös selaimen haun
Nvidian pilvipelipalvelun GeForce Nown hintaa nostetaan 1. marraskuuta Kanadassa ja Euroopassa.
Kesällä YouTube julkisti laajennetun kumppaniohjelma, joka mahdollistaa rahan ansaitsemisen YouTubessa aiempaa pienemmillä vaatimuksilla.
Spotify avasi artistien fanituotteille kauppapaikan ja näkymän omaan palveluunsa. Yhtiö ei ota siivua fanituotteiden myynnistä itselleen, vaan ohjaa ostajat artistien omiin kauppoihin.
Oheislaitteiden valmistaja Logitech julkisti edullisen ergonomisen näppäimistön, joka käyttää aaltoilevaa muotoilua.
Suomen eduskunnan Suuri valiokunta päätti Suomen kannan EU:n ns. CSAM-asetukseen, joka kieltäisi vahvan salauksen Euroopassa. Suomen kanta on kriittinen ehdotukseen ja käytännössä nykyistä ehdotusta ei hyväksytä.
Yhdysvalloissa maan suurin elektroniikkaa myyvä ketju Best Buy on lopettanut DVD- ja Blu-ray -elokuvien myynnin kokonaan. Fyysisten medioiden suosio on laskenut jo vuosien ajan.
Microsoft on viimeinkin saanut toteutettua jättimäisen yritysostonsa eli Activision Blizzardin hankkimisen.
Suomen eduskunnan Suuri valiokunta päättää Suomen virallisen kannan lokakuun 13. päivä siihen, tukeeko Suomi uutta ns. CSAM-lakiesitystä. Laki kieltäisi Euroopassa vahvan ja murtamattoman salauksen viestiliikenteessä.
Maksuratkaisujen toimittaja Nets kertoo tiedotteessaan, että 1.1.2024 Suomessa astuu voimaan uusi Single Tap -vaatimus.
Firefoxista korjattiin bugi, joka on roikkunut selaimessa yli 20 vuoden ajan - jo ennen kuin selaimen nimeksi tuli Firefox. Bugin korjannut ohjelmoija on itse vain pari vuotta vanhempi kuin bugi oli.
Sony julkisti INZONE -pelibrändinsä alle ensimmäiset pelaamiseen suunnatut nappikuulokkeet. Nämä kuulokkeet kantavat nimeä INZONE Buds.