--->
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on ratkaisussaan katsonut, että Verohallinnon OmaVero-palvelu ei ole tarpeeksi tietoturvallinen. Ongelmaksi muodostui se, että palvelu ei tarjoa turvallista viestikanavaa.
Kotimainen elokuvaharrastajien yhteisönä toiminut sivusto DVDPlaza.fi lakkautetaan vuoden 2025 lopussa.
Legendaarisesta, vuonna 1986 julkaistusta Uuno Turhapuro muuttaa maalle -pelistä on tulossa päivitetty versio, eräänlainen nykysukupolville paremmin sopiva, helpotettu versio.
Alma Median omistama Iltalehti on muuttanut mainonnan kohdentamiseksi käytettyjen evästeidensä suostumuksen toimintatapaa. Nyt evästeistä voi kieltäytyä vain tilaamalla maksullisen kuukausitilauksen.
Microsoftin Xbox Series X / S -pelikonsoleiden tulevaisuudesta on spekuloitu kesän ja syksyn 2025 mittaan. Lokakuussa 2025 vaikuttaa siltä, että konsolin myynti olisi loppunut Suomessa.
Suomi aikoo ottaa käyttöön suoratoistopalveluille ns. maksuvelvoitteen. Maksuvelvoite tarkoittaa käytännössä sitä, että Netflix ja muut suoratoistopalvelut joutuvat maksamaan valtiolle rahaa. Valtio käyttäisi tuon rahan kotimaisen elokuvan ja TV-sarj
Suomalaisen Ruuvi Innovationsin uusin tuote on Ruuvi Air, joka tarjoaa sisäilman laadun selkeää ja yksinkertaista mittausta koteihin, ilman kuukausimaksua.
HBO Max nosti hintojaan Suomessa syyskuussa 2025. Hinnat nousivat kautta linjan, mutta vanha -50% alennus pysyy edelleen voimassa vanhoilla tilaajilla.
Hovioikeus on tuominnut suomalaista verkkosivustoa ylläpitävän yrittäjän ehdolliseen vankeuteen laulujen sanoitusten luvattomasta jakelusta.
Digitaalisen infrastruktuurin ja tietoliikenteen ratkaisuja tarjoava GlobalConnect aloittaa uuden merikaapelin rakentamisen Ruotsin ja Suomen välille Ahvenanmaan kautta.
Osuuspankin tutkimuksen mukaan yli 50-vuotiaat suomalaiset ovat selkeästi huonompia tunnistamaan sosiaalisen median tarjoamia huijausmainoksia kuin nuoremmat netinkäyttäjät.
Suomeen tulee lokakuussa 2025 virallinen ikärajan varmennukseen tarkoitettu sovellus, jolla voidaan vahvasti todistaa oma ikä. Sovellusta tullaan käyttämään aikuisviihdesivustoille pääsyyn.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue on irtisanonut 23 tekstinkäsittelijäänsä ja korvannut heidät tekoälyllä.
Suomen hallitus on asettunut kannattamaan Unkarin ehdottomaa kompromissia ns. CSAM-asetuksen osalta. Lakiesitys pakottaisi kaikkiin viestisovelluksiin käyttöön ennakkosensuurin. Mutta Suomen eduskunta otti aikalisän lain osalta lokakuun 2024 alussa.
Huittisissa Jartun tilalla otettiin käyttöön FarmDroid FD20-peltorobotti, joka on Satakunnan ELY-keskuksen mukaan ensimmäinen laatuaan Suomessa.
Google ilmoittaa investoivansa Haminassa sijaitsevan datakeskuskampuksensa laajentamiseen miljardi euroa. Vuodesta 2009 lähtien Google on investoinut Haminan datakeskukseen sekä siihen liittyvään infrastruktuuriin yhteensä 4,5 miljardia euroa.
Elonet+ on suomalainen, ilmainen suoratoistopalvelu kotimaiselle elokuvalle ja lyhytelokuvalle. Palvelu on saatavilla sekä mobiililaitteille että verkkosivuna.
Suomen viimeinen jäljellä oleva videovuokraamoketju Filmtown lopettaa elokuvien vuokraamisen. Yhtiö muuttuu asteittain puhtaaksi karkkikaupaksi ja muuttaa nimensä myös virallisesti Candy Towniksi.
Kesällä YouTube julkisti laajennetun kumppaniohjelma, joka mahdollistaa rahan ansaitsemisen YouTubessa aiempaa pienemmillä vaatimuksilla.
Suomen eduskunnan Suuri valiokunta päättää Suomen virallisen kannan lokakuun 13. päivä siihen, tukeeko Suomi uutta ns. CSAM-lakiesitystä. Laki kieltäisi Euroopassa vahvan ja murtamattoman salauksen viestiliikenteessä.