--->
Australia ryhtyy estämään sosiaalisen median palveluiden käytön nuorilta 10.12.2025 alkaen. Estettyjen palveluiden listalla ovat mm. YouTube, Reddit ja Facebook.
Meta on kertonut lopettavansa tuen Facebookin tykkäyspainikkeelle, jonka ulkopuoliset verkkosivustot ovat voineet lisätä omille sivuilleen.
Bluesky on kertonut palvelun muutoksista ja uudistuksista sekä 40 miljoonan käyttäjän rajan ylittämisestä.
Tuoreen tutkimuksen mukaan sosiaalisessa mediassa käytetty aika on kääntynyt laskuun globaalilla tasolla. Huippuhetkeksi, jolloin somea käytettiin eniten, näyttää jääneen vuosi 2022.
Similarwebin tilastojen mukaan Metan omistama Threads on ohittanut syyskuuss 2025 Twitterin käyttäjämäärissä mitattuna.
Meta on julkaissut uusimman sosiaalisen median palvelunsa, joka kantaa nimeä Vibes. Palvelun erikoisuus on siinå, että se sisältää ainoastaan tekoälyllä tehtyä sisältöä.
Instagram on saavuttanut uuden merkkipaalun syyskuuss 2025. Sosiaalisen median palvelulla on nyt yli 3 miljardia käyttäjää.
Vuosi sitten uutisoimme palvelun ylittäneen 200 miljoonan kuukausittaisen käyttäjän rajan ja nyt käyttäjiä on 400 miljoonaa kuukaudessa.
Meta on tänään kertonut kolmesta uudesta ominaisuudesta, jotka pian saapuvat Instagramiin. Uudet ominaisuudet muuttavat merkittävästi sosiaalisen median palvelun käyttöä.
Australian vuonna 2025 voimaan astuva sosiaalisen median ikärajojen laki tulee kattamaan myös YouTuben.
Brasilian korkein oikeus linjasi kesäkuussa 2025, että sosiaalisen median palvelut ovat jatkossa vastuussa kaikesta sisällöstä, mitä käyttäjät niiden alustoilla julkaisevat.
Osuuspankin tutkimuksen mukaan yli 50-vuotiaat suomalaiset ovat selkeästi huonompia tunnistamaan sosiaalisen median tarjoamia huijausmainoksia kuin nuoremmat netinkäyttäjät.
Joulukuussa 2023 Suomeen rantautunut Metan Threads -palvelu on aloittanut yksityisviestien testaamisen palvelussa.
Texasin osavaltiossa etenee lakiesitys, joka kieltäisi sosiaalisen median kokonaan alaikäisiltä. Laki tulllaan todennäköisesti haastamaan oikeudessa sosiaalisen median yritysten toimesta.
Menestyskirja väittää, että Meta pystyy kohdentamaan mainontaa silloin, kun ihminen on heikoimmillaan.
Mainokset ovat saapuneet Metan omistamaan Threadsiin. Palvelu avattiin kesällä 2023, mutta se on ollut täysin mainoksista vapaa aina vuoden 2025 alkuun saakka.
Jättimäisellä rahoituksella operoiva tekoälyfirma OpenAI on huhujen mukaan kehittämässä omaa sosiaalisen median alustaansa, joka haastaisi niin Metan palvelut kuin Twitterinkin.
Yhdysvaltain viestintäviranomaisen FCC:n uusi johtaja kertoo, että Yhdysvallat aikoo toimia, jos EU aikoo rajoittaa amerikkalaisten some-jättien toimintaa.
Instagram sisältää algoritmin ohjaaman syötteen lisäksi kaksi muuta syötettä.
Meta on kertonut, että se tulee vetoamaan Donald Trumpin hallintoon, jos Euroopan Unioni kohtelee yhtiötä epäreilusti.