Kun nuorilta kielletään some, he keksivät keinot: Nuoriso "kaappasi" podcastin kommenttiosion ryhmächatikseen
Ympäri maailmaa on leviämässä ajatus siitä, että sosiaalisen median palvelut pitäisi kieltää lailla alaikäisiltä.
Australiasta tuli ensimmäinen länsimaa, joka kielsi alaikäisiltä sosiaalisen median joulukuussa 2025, mutta useat muutkin maat ovat pyöritelleet vakavissaan vastaavia ehdotuksia.
Nyt näyttää siltä, että koko Euroopan Unionissa saatetaan päätyä vastaavanlaiseen ratkaisuun. Useat tahot tosin kritisoivat ideaa, koska jos somepalvelut kielletään alaikäisiltä, ei somepalveluiden tarvitse edes yrittää tehdä niistä turvallisempia paikkoja alaikäisille. Ajatusta pidetään myös kasvatusvastuun siirtämisenä viranomaisille ja lainsäädännölle.
Ja Yhdysvalloissa onkin tullut ilmi hieman koominenkin esimerkki siitä, miten kiellot eivät juuri koskaan myöskään toimi.
TechCrunch kertoo miten Yhdysvaltain julkisen yleisradioyhtiön NPR:n yhden podcastin "kaapattiin" nuorten toimesta.
NPR:n yhden podcastin kommenttiosioon Spotifyssa alkoi yhtäkkiä tulvimaan merkittävästi enemmän kommentteja kuin yleensä. Podcastin tuottaja oletti, että kyseessä on vain bottien aiheuttamaa roskapostia, koska hän ei ymmärtänyt isoa osaa viesteissä käytetyistä lyhenteistä tai emojeista.
Mutta tarkempi tarkastelu paljasti, että Wild Card -podcastin jaksojen kommenttikentistä oli tullut nuorten oma ryhmächat, jossa keskustelu ei liittynyt millään tavalla podcastiin tai kyseiseen jaksoon.
Nuoret eivät saaneet tehdä käyttäjätunnuksia sosiaalisen median palveluihin tai pikaviestipalveluihin ikänsä vuoksi, joten he "kaappasivat" podcastin kommenttiosion vastaavaan käyttöön, keskustellakseen isona ryhmänä keskenään.
Podcastin juontaja oli kysynyt yhdeltä nuorista, jotka olivat "kaapanneet" hänen podcastinsa alustakseen, että miksi he päätyivät juuri Wild Card -podcastin kommenttikenttään. Vastaus oli juontajan mielestä varsin musertava, sillä ryhmä oli valinnut kyseisen podcastin siksi, että sen kommenttiosio vaikutti varsin tyhjältä.
KOMMENTOI
Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.