Kiinalainen robotti-imurivalmistaja Roborock on laajentanut valikoimaansa tuomalla aiemmin kalliimpien sarjojensa ominaisuuksia myös keskihintaisiin imureihin.
Microsoft ja Kesko ovat solmineet uuden strategisen kumppanuussopimuksen, jonka tavoitteena on vahvistaa K-ryhmän asemaa digitaalisen kaupan edelläkävijänä Suomessa ja kansainvälisesti.
TCL julkisti kesällä P74-sarjaan 85 tuuman ja vielä suuremman 98 tuuman televisiot. Nyt elektroniikkayritys ilmoittaa, että uudet mallit ovat pian saatavilla Pohjoismaissa.
iRobot julkisti kaksi uutta moppaava robotti-imuria, Roomba Combo j5+ ja Roomba Combo i5+ mallit.
Yle kertoo, että metsäyhtiöt Stora Enso ja Kotkamills ovat kieltäneet videopalvelu TikTokin käytön työpuhelimissaan. Syynä on tietoturva.
Posti on tuonut Keski-Suomeen ensimmäisen ulkoautomaatin. Sellainen on otettu käyttöön 28. elokuuta alkaen Jyväskylän S-market Savelan pihassa.
Suomalaistenkin suosimassa booking.com-hotellivarauspalvelussa on raportoitu useita tapauksia, joissa palvelun kautta asiakkaille välitetyt viestit eivät olekaan tulleet hotellista, vaan huijarilta.
Suomi on tekemässä muutoksia lainsäädäntöönsä, jotka tekevät EU:n direktiivin mukaisesti USB-C -liitännästä pakollisen latausliittimen lähes kaikessa ladattavassa elektroniikassa.
Samsung on vahvistanut Gamescom 2023 -tilaisuudessa, että se tuo pilvipelipalvelut vuoden 2020 televisiomalleihin.
Philipsin pelituotteisiin erikoistuneen Evnia-brändin alle on julkaistu Evnia 49M2C8900 -pelinäyttö.
Sonyn aiemmin kesällä julkaistu kompakti SRS-XB100 -kaiutin on tullut saataville Euroopassa. Hintaa tällä kaiuttimella on 69,90 euroa.
Power rakentaa Espooseen uuden suurmyymälän, jonka rakentaminen alkaa tämän vuoden syyskuussa ja avajaisia vietetään vuoden 2024 syksyllä.
Razerin viime vuoden lokakuussa julkaisema Edge -käsikonsoli tulee nyt saataville Euroopassa. Alkuvuodesta myyntiin tullut laite on tähän asti ollut saatavilla vain Yhdysvalloissa.
Zack Snyderin tulevan, Star Warsista inspiraatiota ammentavan elokuvan Rebel Moonin ensimmäinen traileri on julkaistu. Voit katsoa trailerin sivuillamme.
Netflix lakkauttaa alkuperäisen liiketoimintansa, eli fyysisten DVD-leffojen vuokraamisen syyskuussa 2023. Postitse vuokraleffat kotiin saavat tilaajat saavat pitää viimeiset vuokraamansa elokuvat itsellään.
Samsung esitteli alkuvuodesta Odyssey Neo G9 (G95NC) -pelinäytön, joka on kaikin puolin hurja. Nyt Samsung on paljastanut näytön saatavuuden ja hinnan.
Metan Messenger -viestipalvelussa voi jo nykyisellään käyttää päästä päähän -salausta, mutta tämän vuoden loppuun mennessä salaus tulee kaikille käyttöön oletuksena.
Valokuitusen verkon piiriin on tullut tänä vuonna 75 000 uutta kotia ja investoinnit nousevat lähes 100 miljoonaan euroon.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt kaksi uutta ohjelmistotoimilupaa televisiotoiminnan harjoittamiseen antennitelevisioverkossa.
Brave-selain saa oman tekoälyä hyödyntävän keskusteluun ja tiedonhakuun käytettävän chatbotin. Brave Leo on testivaiheessa ja sen käyttäminen onnistuu Brave Nightlyn kautta.