--->
AfterDawn logo

Päivän diili: Chromecastin seuraaja halvemmalla kuin aikoihin

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Googlen Chromecast on ollut pitkään helpoin tapa tuoda televisioon älyä edullisesti.

Olemme jo pitkään neuvoneet, että jos television älytoiminnot, kuten vaikkapa Netflix tai Yle Arenaa eivät enää toimi, ei kannata ostaa uutta televisiota. Sen sijaan kannattaa ostaa mediatoistin, joka tuo olemassa olevaan televisioon "älyn" ja suoratoistopalvelut takaisin, noin satasen hintalapulla.

Tähän hommaan Chromecast oli pitkään paras ratkaisu. Mutta Google valitettavasti lakkautti Chromecastien valmistuksen ja toi tilalle hieman arvokkaamman Google TV Streamerin. Laite toimii käytännössä täsmälleen samalla tavalla kuin viimeisen sukupolven Chromecast with Google TV eli se korvaa tarvittaessa koko television älytoiminnot itsellään.

Google TV Streamer tuli myyntiin viime syksynä. Aluksi laitetta myytiin 119 euron hinnalla, mutta helmikuun alun jälkeen sen hinta on hypännyt noin 140 - 150 euron tasolle.

Nyt tarjoustutkaamme osui, että laitteen hinta on tipahtanut 130 euroon. Näin edullisesti Streameria ei ole saanut ostettua Suomesta koko tänä vuonna.

Tarjous löytyy täältä:

Google TV Streamer 4K, 130 euroa
(hinnat muissa kaupoissa)

Laite toimii kaikkien televisioiden kanssa, joissa on HDMI-sisääntulo. Toimiakseen se vaatii kodista luonnollisesti nettiyhteyden - Streameria voi käyttää sekä WiFi-yhteyden että langallisen lähiverkon kautta.

Google on perinteisesti tukenut omia mediatoistimiaan todella kauan, joten Streamerin avulla saa omaan televisioon tuotua lisävuosia reippaasti.


Tämä artikkeli sisältää yhteistyökumppaneiden linkkejä. Tuotteen hinta ei muutu, mutta saamme mahdollisesti siitä pienen komission.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki