Yhdysvalloissa lobataan ikuista kieltoa kiinalaisille autoille
Yhdysvalloissa paikallinen autoteollisuus on ryhtynyt lobbaamaan päättäjiä, jotta maassa kiellettäisiin pysyvästi Kiinassa valmistetut autot.
Autoteollisuus perustelee kieltoa useilla eri argumenteilla, mutta niistä tärkein on se, että Kiinan valtio tukee autoteollisuuttaan "epäreilulla" tavalla, tehden Kiinassa valmistetuista autoista todellisia tuotantokustannuksia halvempia.
Lisäksi autoteollisuuden argumentteina on huoli seurannasta, jonka Kiinassa valmistetut autot mahdollistaisivat.
Euroopan Unionissa Kiinassa valmistetut autot ovat kasvattaneet suosiotaan, mutta EU on asettanut niille merkittävät tullit, joilla pyritään kompensoimaan Kiinan valtion omalle autoteollisuudelleen antamia tukiaisia ja niistä syntyvää kustannusetua.
Jonkinlaista etenemistä toivotun kiellon suhteen on jo nähty, sillä lakialoite, joka kieltäisi kokonaan kaikki autot Yhdysvalloissa, joiden emoyhtiön omistuspohjasta yli 15 prosenttia on kiinalaisissa käsissä, on jo edennyt lainsäädännän byrokratiassa.
Kyseinen, autoyhtiön omistuspohjaa tarkasteleva lakialoite aiheuttaisi mielenkiintoisen tilanteen, sillä se tekisi Mercedes-Benzin valmistamista autoista laittomia Yhdysvalloissa. Noin 20 prosenttia Mercedes-Benzin omistuksesta on nykyisin kiinalaisten hallussa.
Jo nykyisin kiinalaiset autot ovat jo nyt käytännön tasolla kiellettyjä (maksumuuri) Yhdysvalloissa. Yhdysvallat on asettanut kiinalaisille autoille 100 prosentin tullin, joka nostaisi niiden hinnat kuluttajien tavoittamattomiin.
Lisäksi Yhdysvallat on tietoturvaan vedoten kieltänyt kaikki nettiin yhteydessä olevat autot, joissa on kiinalaista tekniikkaa. Tällä perusteella Polestarin uusien automallien myynti kiellettiin maassa tänä kesänä.
Nyt etenevällä lakialoitteella sekä amerikkalaisen autoteollisuuden lobbauksella pyritään vain varmistamaan, että kiinalaiset autot pysyvät pois Yhdysvaltain markkinoilta pysyvästi.
KOMMENTOI
Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.