--->
Google on lisännyt suosittuun Google Kääntäjä -mobiilisovellukseensa uuden toiminnon, joka mahdollistaa uusien kielten opiskelun kääntäjäsovelluksen kautta.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) kertoo Elisa Oyj:n laajakaistan irtisanomisen olleen liian hankalaa ja nyt Elisa joutuu muuttamaan käytäntöjään.
Osuuspankin verkkopalvelut kaatuivat elokuun 2025 lopulla, jolloin kirjautuminen sekä verkkopankkiin että mobiilipankkiin katkesi.
Firefoxin elokuussa 2025 julkaistu versio Firefox 142 lisää selaimeen tekoälypalikan, joka näyttää linkkien sisällön jo ennen linkin klikkaamista.
Virolainen Bolt lopettaa sähköpotkulautojen vuokrauksen Suomessa, kun yhtiö vetäytyy Helsingistä syyskuussa 2025.
Väitetysti pimeän verkon nettifoorumilla on parhaillaan myynnissä pääsy suomalaisen Nokian ja ranskalaisen Atoksen jaettuun järjestelmään.
Samsungin älykkäät kodinkoneet saavat nyt ohjelmistopäivityksiä 7 vuoden ajan älypuhelinten ja älytelevisioiden tavoin.
Insta360:n mukaan kamera on älykellon kokoinen ja painaa 53 grammaa. Kameraa voidaan käyttää itsenäisesti tai telakan kanssa, jossa on esimerkiksi näyttö.
Saksalainen logistiikkajätti DHL on liittynyt samaan joukkoon kuin mm. Suomen Posti. Yritys ei enää välitä tavallisia postilähetyksiä Yhdysvaltoihin. Pikalähetykset eli ns. DHL Express -lähetykset toimivat kuitenkin normaalisti.
Saksalainen, voittoa tavoittelematon hakukone Ecosia ehdottaa itseään uudeksi Chrome-selaimen omistajaksi.
Yhdysvaltain hallinto on kaappaamassa itselleen 10 prosentin siivun siruyhtiö Intelistä. Trumpin hallinto ei maksa siivusta mitään, sillä hallinto väittää sen olevan kompensaatio aiemmista yritystuista.
Suomen Posti ja useat muut eurooppalaiset postipalvelut ovat keskeyttäneet kokonaan lähetysten lähettämisen Yhdysvaltoihin. Syynä on Yhdysvaltain vaatimus tullien perinnästä jo lähetysvaiheessa.
YouTube esitteli tämän vuoden keväällä täysimuotoisen Premium -tilauksen jatkoksi Premium Lite -tilauksen.
Pahamaineinen keskustelualue 4chan on päättänyt kieltäytyä maksamasta Britannian sille määräämiä sakkoja. Sivusto vetoaa siihen, että se on amerikkalainen.
Finanssiala ry ja FiCom vetoavat kansalaisiin, että ne lopettaisivat verkkopankkitunnuksien käytön muuhun kuin verkkopankkeihin kirjautumiseen. Eli viranomaisten sivuille, jne pitäisi kirjautua mobiilivarmenteella.
YouTube lisäsi elokuussa 2025 palveluunsa mahdollisuuden ladata videoita offline-tilassa katsottavaksi myös ilmaiskäyttäjille. Toiminto on kuitenkin hyvin rajallinen.
Google esitteli tänään Suomessakin saataville tulevat Pixel 10 -puhelimet sekä muut tuotteet. Samalla päiviteltiin ohjelmistoa ja sovelluksia.
Windowsin tumma teema on uudistumassa syksyllä 2025. Tähän saakka Windowsin tumma teema on ollut hieman keskeneräinen, sillä osaa toiminnoista ei ole muutettu vielä tummiksi.
Verkkokauppa.comilla käynnistyi 18.9. TikTok Viral Payback -kampanja, joka jatkuu 6.9.2025 saakka.
Galaxy Buds3 FE tulee saataville vaiheittain 25. elokuuta alkaen. Malli tulee saataville väreissä musta ja harmaa, ja kuulokkeiden suositushinta on 149 euroa.