--->
Similarwebin tilastojen mukaan Metan omistama Threads on ohittanut syyskuuss 2025 Twitterin käyttäjämäärissä mitattuna.
Amerikkalaiset jättifirmat ovat palailemassa taas mainostamaan Twitterissä eli nykyisessä X:ssä. Syynä ei ole kuitenkaan alustan houkuttelevuus, vaan pelko Elon Muskin reaktioista.
Apple on alkanut taas ostamaan mainostilaa Elon Muskin omistamasta Twitteristä eli nykyisin X:nä tunnetussa sosiaalisen median palvelussa.
Venäjän sensuurista vastaavan viraston johtaja kertoo olevansa tyytyväinen siihen, miten Twitter/X on muuttunut viime aikoina. Maa saattaa pian sallia Twitterin käytön kansalaisilleen.
Meneillään on omituinen sota, jossa vastapuolina ovat yksi maailman rikkaimmista ihmisistä, Elon Musk sekä yksi maailman suurimmista valtioista, Brasilia. Kiistan keskiössä on X eli entinen Twitter.
Euroopan Unioni on nostanut syytteet Elon Muskin omistamaa X:ää eli entistä Twitteriä vastaan. Palvelun katsotaan rikkovan EU:n Digital Services Act -lakia, joka asettaa isoille some-alustoille useita tiukkoja vaatimuksia.
X eli entinen Twitter on muuttanut käyttöehtojaan ja ehdot sallivat nyt tietyin rajoituksin aikuisviihdesisällön jakelun palvelussa.
Poliisin operatiivistä viestintää voi jatkossa seurata poliisin oman sivuston kautta.
Euroopan komissio tiedottaa, että se on käynnistänyt virallisen menettelyn arvioidakseen, onko viestipalvelu X rikkonut digimarkkinasäädöksen (DSA) säännöksiä, jotka liittyvät mm. riskinhallintaan.
Aiemmin julkaistun Premiumin rinnalle on tuotu edullisempi Basic ja kalliimpi Premium+.
Twitterin omistava Elon Musk ilmoitti sunnuntaina, että palvelun nimi ja logo muuttuvat, ja nyt muutokset näkyvät palvelussa tietyiltä osin.
Threads on Metan vastine Twitterille ja palvelu avataan heinäkuussa 2023.
Oikeus päätti Yhdysvalloissa, että Facebook ja Twitter saavat estää sisällön julkaisemisen halutessaan. Molemmat ovat yksityisiä yrityksiä ja voivat vapaasti päättää sen, millaista sisältöä palveluissa voi julkaista.
Twitter on laajentanut Blue -tilauksen saatavuutta, joten nyt sellaisen voi hankkia myös Suomessa.
Twitterin kotinäkymä kokee ison uudistuksen, sillä kotinäkymästä tulee kaksiosainen. Näiden osioiden välillä pystyy nopeasti vaihtamaan pyyhkäisyllä.
Twitterissä ei voi enää esimerkiksi kehottaa seuraamaan Instagram-tiliä.
Twitterin kaltainen Hive Social on viime aikoina saanut runsaasti uusia käyttäjiä, mutta palvelu kärsii parhaillaan vakavista tietoturvaongelmista.
Kilpailu somepalveluiden välillä on tiukkaa ja uusien käyttäjien haalimisen lisäksi palvelut pyrkivät pitämään olemassa olevista käyttäjistä kiinni kynsin ja hampain. Vaikka Twitter onkin yksi suosituimpia sosiaalisen median palveluita, niin ...
Muokatussa twiitissä on ‘Muokattu viimeksi’ -merkintä kellonajan kera.
Twitter vahvisti muutama kuukausi sitten, että palveluun on tulossa muokkauspainike. Nyt Twitter kertoo, että muokkaamista testataan parhaillaan sisäisesti ja kohta osa käyttäjistä pääsee twiittejä muokkaamaan.