Threads on nyt isompi kuin Twitter/X
Kaksi vuotta siinä kesti, mutta nyt Metan omistama Threads on noussut ohi Elon Muskin omistamasta Twitteristä (eli X:stä) käyttäjämäärissä mitattuna.
Palveluiden käyttäjämääriä mittaavan Similarwebin mukaan Threads kampesi itsensä ohi Twitteristä syyskuussa 2025. Vuoden tarkastelujaksolla osaa muutoksesta selittää nimenomaan Twitterin kävijämäärien tasainen lasku, mutta isompi selittävä tekijä on Threadsin nopealla kasvulla.
Threadsin käyttäjämäärät ovat lähes tuplaantuneet vuodessa, nykyiseen 130,2 miljoonan päivittäisen käyttäjän tasoon. X/Twitter on toki lähes tasoissa, sillä Similarwebin mukaan Muskin palvelulla on tällä hetkellä 130,1 miljoonaa päivittäistä käyttäjää.
Palveluiden käyttäjämäärien trendi on kuitenkin toisiinsa nähden päinvastainen, eli X/Twitterin liikenne on edelleen laskutrendissä, kun taas Threadsin liikenne kasvu-uralla.
Aiheesta uutisoi mm. Forbes.
Threads avattiin kesällä 2023, mutta suomalaiset ja muut eurooppalaiset käyttäjät pääsivät palveluun vasta joulukuussa 2023.
AfterDawnin virallinen tili löytyy myös Threadsista.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT