--->
AfterDawn logo

Venäjä sallimassa pian Twitterin

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
2 kommenttia

Twitter on ollut jo vuosien ajan estetty Venäjällä, koska mikroblogipalvelu on sallinut autoritäärisen valtion mielestä turhankin vapaan viestittelyn ja ajatustenvaihdon.

Mutta Elon Muskin ostettua palvelun ja muuttaessa sen nimen X:ksi, ovat asiat muuttuneet monella tavalla. Musk on muuttanut palvelun askel kerrallaan eräänlaiseksi ääriliikkeiden kaikukammioksi, jossa myös khäiritsevien käyttäjien estäminen tehtiin mahdottomaksi vuonna 2024.

Twitterin nykyinen suuntaus on selkeästi oikeanlainen, ainakin Venäjän hallinnon mielestä. Venäjän sensuuriviraston johtaja Katya Mizulina on kertonut harkitsevansa Twitterin sallimista taas maassa.

Perusteluksi kannan muutokselle Mizulina kertoo Telegram-palvelussa, että Twitterissä leviää nykyisin huomattavasti vähemmän "tuhoavaa sisältöä" ja lisäksi palvelu ei enää "sensuroi tietoa" entiseen tapaan. Pieniä muutoksia Twitterin/X:n toimintaan Venäjä ilmeisesti vielä kaipaa, jotta palvelu olisi lopullisesti Venäjän nykyisten lakien mukainen - mutta lähellä ollaan.

MAINOS


Länsimaissa Twitterin muututtua X:ksi on sen kilpailijoiksi noussut kaksi vauhdilla kasvavaa palvelua: Metan omistama Threads sekä itsenäinen Bluesky. Myös hajautettu Mastodon on saanut merkittävästi uusia käyttäjiä viimeisen parin vuoden aikana.

Emme linkitä aiheesta uutisoineen TASS.ru -sivustoon, koska uutislähteen palvelimet sijaitsevat Venäjällä.

2 KOMMENTTIA

Onzu1/2

Tämä kertookin tarpeeksi alustan mädännäisydestä.

zipzap2/2

Omituisesti ainakin Purra voi estää ihmisiä

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Dystopia? Britannia kehittää työkalua, joka ennustaisi todennäköisimmät murhaajat

AfterDawn

Kotimainen pelimedia pienenee: Pelaaja-lehti lakkautetaan

AfterDawn

Venäjämielinen ryhmä teki viikolla useita palvelunestohyökkäyksiä suomalaisiin verkkosivustoihin - lisää saattaa olla luvassa viikonloppuna

AfterDawn

Kaksi läppärivalmistajaa keskeytti tietokoneidensa myynnit Yhdysvalloissa - tullien takia hinnoittelu on mahdotonta

AfterDawn

Trumpin bluffi petti hyvinkin nopeasti: Puhelimet ja tietokoneet välttyvät tulleilta

AfterDawn

Kiinan teknologiafirmat julkistivat kilpailijan HDMI:lle - GPMI tukee 8K-tarkkuuden kuvaa

AfterDawn

Osuuspankin verkkopankki, mobiilipankki ja tunnistautuminen ovat nurin

AfterDawn

Digita päättää maksu-tv-lähetykset antenni-tv-verkossa

AfterDawn

Kameran ja näytön voi nyt jakaa Gemini Livelle - tekoäly auttaa näkemänsä perusteella

Puhelinvertailu

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki