AfterDawn logo

Threads rikkoi 200 miljoonan käyttäjän rajan

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Metan Threads -palvelu on ylittänyt 200 miljoonan kuukausittaisen käyttäjän rajan, kertoo Instagram-pomo Adam Mosseri palvelussa tehdyssä julkaisussa.

Heinäkuun alussa, vuosi palvelun julkaisun jälkeen, Threadsilla oli 175 miljoonaan aktiivista käyttäjää kuukaudessa. Palvelu siis kasvaa tasaiseen tahtiin.

Julkaisun jälkeen Threadsin alku oli hurja: palvelu rikkoi 100 miljoonan käyttäjän rajan vain 5 päivässä. Kasvua kuitenkin hidasti se, että palvelu ei ollut aluksi saatavilla Euroopassa. EU-julkaisu tapahtui 14. joulukuuta, ja tuolloin esimerkiksi suomalaiset pääsivät palvelua kunnolla käyttämään.


Threads kehitettiin X:n eli entisen Twitterin kilpailijaksi. Toimintaperiaate on kummassakin hyvin samanlainen eli palveluissa julkaistaan lyhyitä viestejä. Viestit voivat olla esimerkiksi pelkästään tekstiä, kuvia tai niiden yhdistelmiä.

Threadsissa nojataan enemmänkin Sinulle -feediin, joka tarjoaa julkaisuja algoritmin avulla. Suosittelualgoritmi on kuitenkin vuoden aikana sekoillut ja sekoilee myös edelleen. Toinen vaihtoehto on Seurataan -syöte, jossa näkyvät kaikkien seurattujen julkaisut aikajärjestyksessä. Threadsissa käytetään samaa tiliä kuin Instagramissa.

Threadsia on vuoden aikana kehitetty ja toimintoja lisätty. Esimerkiksi Threadsin julkaisuja voi jakaa fediversumiin, mutta toistaiseksi tämä toimii vain Euroopan alueen ulkopuolella.

Jos käytät Threadsia, laite AfterDawnin tili siellä seurantaan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki