--->
Yksi maailman suurimmista finanssijäteistä, HSBC, arvioi, että tekoälyjätti OpenAI tulee tarvitsemaan valtavasti lisärahoitusta lähivuosina vain kattaakseen tappionsa.
Saksalainen tuomioistuin on tuominnut tekoälyjätti OpenAI:n laulujen sanoitusten luvattomasta käytöstä vahingonkorvauksiin.
Kirjailijoiden OpenAI:ta vastaan nostamassa tekijänoikeusjutussa on tapahtunut käänne, kun OpenAI:n sisäiset viestit paljastavat yhtiön tienneen sen rikkovan lakia.
Tekoälyjätti OpenAI on tietojen mukaan suunnittelemassa pörssiin listautumista. Yhtiö arvioi markkina-arvonsa asettuvan noin tuhanteen miljardiin dollariin.
OpenAI julkaisi lokakuun 2025 lopulla oman selaimensa, joka kantaa nimeä Atlas. Selain on saatavilla aluksi ainoastaan macOS:lle, mutta muille käyttöjärjestelmille sen luvataan ilmestyvän lähiaikoina.
Tekoälymaailman tärkeimmät yhtiöt omistavat toisiaan ristiin viimeisimpien diilien pohjalta ja kuvio kasaa kuplan ympärille valtavia riskejä.
Tekoäly-yhtiö OpenAI on nyt noussut maailman arvokkaimmaksi startup-yhtiöksi, sillä yhtiön markkina-arvo on noussut lokakuussa 2025 jo 500 miljardiin dollariin.
OpenAI julkaisi syyskuussa 2025 ChatGPT Pulse -palvelun, joka luo käyttäjälleen valmiiksi odottamaan eräänlaisen aloitussivun.
OpenAI on julkaissut laajan raportin, joka kertoo tarkasti sen, miten ihmiset käyttävät sen suosittua ChatGPT -tekoälyä. Lisäksi raportista löytyy tietoja siitä, ketkä ChatGPT:tä oikein käyttävät.
OpenAI kertoi syyskuussa 2025 avaavansa uuden palvelun, jossa yritykset voivat ilmoittaa avoimista työpaikoistaan ja josta työnhakijat voivat löytää tekoälyn avulla täydellisen työpaikan itselleen.
Maksullinen tilaus on saanut lisäominaisuuksia kehittyneiden tekoälymallien myötä, sillä DuckDuckGo on lisännyt samaan hintaan pääsyn eri tekoälymalleihin.
OpenAI on kertonut blogikirjoituksessaan, että yhtiö seuraa keskusteluja, joita ihmiset käyvät sen tekoälyn, ChatGPT:n kanssa. Mikäli keskusteluista paljastuu jotain laittoman oloista, ne välitetään poliisille.
Vain pari päivää sen jälkeen, kun OpenAI julkaisi uuden GPT-5 -kielimallinsa, yhtiö joutui nöyrtymään käyttäjien palautteeseen ja palauttamaan aiemman GPT-4o -kielimallin takaisin käyttöön.
Tekoälyjätti OpenAI on julkaissut GPT-5 -kielimallin elokuun 2025 alussa. Uusi kielimalli tulee käyttöön heti kaikille yhtiön palveluiden käyttäjille.
Helmikuussa palvelulla oli 400 miljoonaa aktiivista käyttäjää viikossa ja nyt määrä on 700 miljoonaa.
OpenAI:n tekoäly ChatGPT on käsittämättömän suosittu. Tuoreimpien tilastojen mukaan käyttäjät lähettävät tekoälylle 2,5 miljardia viestiä eli promptia joka ikinen päivä.
Uutistietojen mukaan tekoälyfirma OpenAI:n oma selain on valmistumassa jo heinäkuussa 2025. Valtavan suositun ChatGPT:n ansiosta selain saanee lentävän lähdön.
Väitteiden mukaan Meta houkuttelee kilpailijoilla töissä olevia tekoälykehityksen huippunimiä hurjilla, jopa sadan miljoonan dollarin bonuksilla, jos he tulevat Metalle töihin.
Tekoäly-yhtiö OpenAI harkitsee tekevänsä valituksen kumppanistaan Microsoftista. Syy valitukselle olisi Microsoftin määräävä markkina-asema pilvipalveluissa. OpenAI haluaisi muuttaa yhtiöiden välistä sopimusta.
OpenAI on ostanut 3 miljardilla dollarilla itselleen Windsurf -ohjelmointiympäristön. Windsurf on tarkoitettu tekoälyavusteiseen ohjelmointiin.