--->
“Mitä tarkoittaa 67?” on suomalaisten yksi suosituimmista hauista vuonna 2025.
Google kokeilee jo ainakin Yhdysvalloissa mainosten näyttämistä hakukoneensa tekoälytilassa.
Wikipediaa operoiva Wikimedia Foundation kertoi, että avoimen tietosanakirjan lukijamäärät ovat merkittävässä laskussa. Syyksi arvioidaan tekoälyä ja osittain sosiaalista mediaa.
Teknologiamaailman kauan odottama oikeuden päätös annettiin vihdoin syyskuun 2025 alussa, jolloin tuomari päätti, että Googlea ei tarvitse pilkkoa osiin.
Saksalainen, voittoa tavoittelematon hakukone Ecosia ehdottaa itseään uudeksi Chrome-selaimen omistajaksi.
Eurooppalaiset hakukoneet Qwant ja Ecosia ovat ottaneet käyttöön yhteisen, eurooppalaisen hakuindeksin. Uusi indeksi on nimeltään Staan.
Tekoäly-yhtiö Perplexityn botit eivät kunnioita verkkosivujen kieltoja, joissa tekoälyfirman botteja pyydetään pysymään pois sivuilta.
Maailman suurin verkon keskustelualue, Reddit, aikoo muuttua osittain hakukoneeksi. Yhtiö suunnittelee yhdistävänsä tekoälypohjaisen Reddit Answersin ja sivuston sisäisen haun uudeksi hakukoneeksi.
DuckDuckGo lisäsi kuvahakuunsa suodattimen, jolla käyttäjä voi halutessaan poistaa hakutuloksista kokonaan tekoälyllä luodut kuvat.
Cloudflaren keräämän datan mukaan verkkosivustojen julkaisijat ovat kärsimässä hätää, kun tekoälyyn pohjautuvat hakukoneet eivät enää lähetä verkkosivustoille lukijoita.
Googlen siirryttyä hakukoneessan tekoälyvastauksiin, ovat verkkojulkaisijat huomanneet Googlelta tulevan liikenteen suorastaan romahtaneen.
Oppaassamme neuvomme, miten Googlen tekoälyn tuottamat koosteet saa pois hakukoneen tuloksista.
Yhdysvalloissa julkaisijat ovat nousemassa vastarintaan Googlen uutta AI Mode -hakua vastaan, joka tekee laajoja tekoälykoosteita julkaisijoiden sisällöstä.
Googlen hakutulokset ryhtyivät näyttävät tekoälyn luomia tiivistelmiä toukokuun loppupuolella 2025. Tekoälyn luoma tiivistelmä haettavasta aiheesta näkyi jo pitkään muissa maissa, mutta Suomeen se rantautui vasta vuonna 2025.
Googlen asema hakukoneiden ykkösenä on niin vahva, että yhtiö voi heikentää hakutuloksia jopa tahallaan - ja ihmiset eivät silti vaihda toiseen hakukoneeseen.
Google on kertonut lakkauttavansa maakohtaiset osoitteensa ja ohjaavansa niistä liikenteen google.com -osoitteeseen. Muutos koskee myös Suomen google.fi -osoitetta.
Lähes kaikille amerikkalaisten ja kiinalaisten yhtiöiden luomille verkkopalveluille löytyy myös eurooppalaisia vaihtoehtoja. European Alternatives listaa niitä valtavan määrän.
Googlen on huomattu testaavan kiisteltyjä tekoälyn luomia hakutuloksia jo Euroopan Unionissakin.
Kirosanojen lisääminen Googlen hakusanoiksi näyttää ohittavan yhtiön tekoälyn luomat valmiit vastaukset ja palauttaa sen sijaan perinteisen linkkilistan.
Googlen haku vaatii nyt sen, että selaimen JavaScript-moottori on käytössä tai hakutulokset eivät välttämättä lataudu ollenkaan.