--->
Amazonin perustaja Jeff Bezos arvioi haastattelussa, että viimeistään 2040-luvulla avaruuteen aletaan rakentamaan valtavia datakeskuksia. Niiden etuna on loputon aurinkoenergia.
Tiedemiehet ovat julkaisseet suunnitelman avaruusaluksesta, joka kuljettaisi ihmiset Aurinkoa lähimpään tähtijärjestelmään, Alfa Centauriin. Matka kestäisi 400 vuotta.
Vuoden 2025 alussa havaittiin taivaalla uusi asteroidi, jolle ehdittiin antamaan jo oma tunnistekin. Myöhemmin paljastui, että kyseessä on vuonna 2018 avaruuteen laukaistu Teslan sähköauto.
Venäjän avaruushallinnon johtaja on vakuuttanut Venäjän duumassa, että amerikkalaiset aivan oikeasti kävivät Kuussa vuonna 1969.
Nasa onnistui päivittämään 24 miljardin kilometrin päässä olevan Voyager 1 -luotaimen ohjelmistot.
Ihmiskunnan paluu Kuun kamaralle viivästyy ainakin vuoden 2026 syksyyn. Alunperin NASAn oli tarkoitus palauttaa astronautit Kuuhun jo vuonna 2025.
Virgin Galacticin perustaja Richard Branson on kertonut, että hän ei aio enää sijoittaa omia rahojaan avaruuslentoja tarjoavaan yritykseensä.
Nasa aikoo päivittää Voyager -luotainten ohjelmistot syksyllä 2023. Luotaimet ovat matkanneet avaruudessa jo vuodesta 1977, mutta niistä löytyi ohjelmistovirhe vuonna 2022.
Dish on amerikkalainen TV-satelliittiyhtiö, joka sai kunnian olla ensimmäinen sakot avaruudessa saanut yhtiö. Dish ei siirtänyt käytöstä poistettua satelliittiaan sovitulle kiertoradalle.
Virgin Galactic on kertonut ensimmäisen avaruuteen suunnatun turistilentonsa tapahtuvan elokuussa 2023.
Tutkijat ovat keksineet keinon heijastaa tähtien lailla loistavia mainoksia yötaivaalle.
Kuvantaminen, koneoppiminen ja suorittimien kehittyminen ovat ottaneet jättimäisen loikan viimeksi kuluneen 25 vuoden aikana. Kuvat avaruudesta havainnollistavat asiaa.
Elon Musk on ostanut lipun kilpailevan avaruusfirman Virgin Galacticin avaruuslennolle.
Mars-hhelikopterin, Ingenuityn, mukana on kankaanpalanen ensimmäisestä lentokoneesta.
Kauanko valonnopeudella kestää matka Kuuhun? Entä Marsiin? Tai lähimmille tähdille? Valo on hidas kuin mikä, kun matkaa on tarpeeksi.
Jatkossa törmäyksiä pyritään välttämään avaruuden liikennesäännöillä, joihin sekä SpaceX että Nasa sitoutuvat.
Aalto-yliopistossa rakennetun, ensimmäisenä avaruuteen lähetetyn suomalaissatelliitin Aalto-2:n matka on päättymässä. Huhtikuussa 2017 avaruuteen laukaistu ja saman vuoden toukokuussa Kansainväliseltä avaruusasemalta matkansa aloittanut ...
Avaruudesta on tullut viimeisen muutaman vuoden aikana valtaisan suosittu kohde teknologiasta keskustellessa. Todennäköisesti tämä on pitkälti Elon Muskin ja SpaceX:n ansiota, mutta muillakin on varmasti ollut osansa. Aivan hiljattain muun ...
Googlen kartat ovat mahtava apu niin mobiililaitteissa kuin työpöytälaitteilla, mutta niiden avulla voi myös oppia uutta ympäristöstään tai vaikkapa maapallon toiselta puolen. Nyt hakujätti on uudistanut karttapalveluaan uusilla lokaatioilla, ...
Uudelleenkäytettäviä raketteja kehittävä SpaceX suunnittelee kahden yksityishenkilön lähettämistä matkalle Kuun ympäri. Matkalle lähtevät avaruusturistit on jo valittu ja he ovat maksaneet yhtiölle merkittäväksi kuvaillun varausmaksun. Mikäli ...