AfterDawn logo

Artemis II menee Kuun taakse ensi yönä

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Tänään illalla Artemis II -tehtävä huipentuu, kun Orion-avaruusalus siirtyy kiertämään Kuuta.

NASAn oman lentoaikataulun mukaan Kuun ohittaminen alkaa maanantaina 6.4.2026 kello 21:45.

Orion siirtyy Kuun taakse maanantain ja tiistain välisenä yönä, arviolta 01:44 Suomen aikaa. Samalla astronautit menettävät 40 minuutin ajaksi kaiken yhteyden Maahan, kun Kuu itsessään estää sekä radiosignaalien että lasersignaalien lähettämisen ja vastaanoton.

Orionin käydessä Kuun takana, syntyy samalla uusi ennätys, kun alus käy kauempana Maasta kuin mikään aiempi miehitetty avaruusalus: etäisyyttä Maahan tulee olemaan 407 773 kilometriä.

Edellisten Apollo-ohjelmaan kuuluneiden kuulentojen aikana Kuuta kierrettiin huomattasti lähempänä kuin nyt. Samalla astronautit pystyvät ottamaan ensimmäistä kertaa valokuvia, joissa näkyy Kuun pimeä puoli kerralla, yhdessä kuvassa.


Kerroimme aiemmin Artemis-ohjelman seuraavista vaiheista, jotka huipentuvat ihmiskunnan paluuseen takaisin Kuun kamaralle

uutisen kuvituskuva: NASA / astronautti Christina Koch katsomassa Orionin ikkunasta näkyvän Maata

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki