--->
AfterDawn logo

Uusi asteroidi paljastui avaruudessa leijuvaksi Teslaksi

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Tammikuun alussa Yhdysvaltain Massachusettsin osavaltiossa sijaitseva Minor Planet Center ilmoitti löytäneensä epätavallisen uuden asteroidin.

Asteroidihavainnolle annettiin jo oma tunnistekoodinsa, 2018 CN41. Mutta alle vuorokausi havainnon jälkeen paljastuikin, että kyseessä ei olekaan asteroidi.

Kun uutta "asteroidia" tarkkailtiin, huomattiin, että se onkin Tesla Roadster -sähköauto.

Ja mitenkö Teslan Roadster päätyi avaruuteen? Se laukaistiin markkinointitemppuna avaruuteen Elon Muskin toisen yhtiön, SpaceX:n Falcon Heavy -raketin testilennolla helmikuussa, vuonna 2018. Tuolloin fyysikot arvioivat, että auto syöksyy mitä todennäköisimmin takaisin maahan.

Mutta näin ei käynyt, vaan vielä seitsemän vuotta myöhemminkin Teslan ensimmäisen automallin yksi edustaja kiertää maata. Havaittu taivaankappale on itse asiassa Tesla Roadster ja pala siihen kiinnitettyä Falcon Heavyn yläosaa.

MAINOS


Tähtitiedettä seuraavan Astronomy.com:n mukaan hassu havainto on myös osittain huolestuttava ilmiö. Avaruudessa killuu nyt paljon valtioiden ja yhtiöien sinne lähettämää romua, joiden tarkkoja sijainteja ei tiedetä varmuudella. Pieninkin metalliromu saattaa tuhota vaikkapa avaruuteen laukaistun satelliitin, joten kappaleiden täsmälliset sijainnit avaruudessa pitäisi saada selville ja julkisiksi.

"Taivaankappaleen" löytänyt Minor Planet Center on kansainvälisen International Astronomical Unionin valtuuttama taho, joka havainnoi asteroideja, komeettoja ja muita pienempiä kohteita aurinkokuntamme sisällä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Nyt se tapahtui: Linkkivero iski Suomeen - Amppareiden kilpailija suljettiin, Kopiosto vaati rahaa otsikoista

AfterDawn

Kaksi läppärivalmistajaa keskeytti tietokoneidensa myynnit Yhdysvalloissa - tullien takia hinnoittelu on mahdotonta

AfterDawn

Venäjämielinen ryhmä teki viikolla useita palvelunestohyökkäyksiä suomalaisiin verkkosivustoihin - lisää saattaa olla luvassa viikonloppuna

AfterDawn

Digita päättää maksu-tv-lähetykset antenni-tv-verkossa

AfterDawn

Trumpin bluffi petti hyvinkin nopeasti: Puhelimet ja tietokoneet välttyvät tulleilta

AfterDawn

Kameran ja näytön voi nyt jakaa Gemini Livelle - tekoäly auttaa näkemänsä perusteella

Puhelinvertailu

Osuuspankin verkkopankki, mobiilipankki ja tunnistautuminen ovat nurin

AfterDawn

Kiinan teknologiafirmat julkistivat kilpailijan HDMI:lle - GPMI tukee 8K-tarkkuuden kuvaa

AfterDawn

Dystopia? Britannia kehittää työkalua, joka ennustaisi todennäköisimmät murhaajat

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki