--->
Black Fridayn yhtenä isona tarjouksena on Sony Playstation 5 -pelikonsoli, jonka saa nyt ostettua halvemmalla kuin koskaan aiemmin Suomesta.
Vuonna 2025 julkaistu Nintendo Switch 2 -pelikonsoli Mario Kart World -pelin kanssa irtoaa pakettitarjouksena nyt halvemmalla kuin kertaakaan aiemmin.
Suoratoistopalveluista mm. HBO Maxilla ja Ruutu+:lla on omat Black Friday -tarjouksensa menossa.
Yksi maailman suurimmista finanssijäteistä, HSBC, arvioi, että tekoälyjätti OpenAI tulee tarvitsemaan valtavasti lisärahoitusta lähivuosina vain kattaakseen tappionsa.
Mastoyhtiö Digita Groupin (“Digita”) uusi omistaja on solmitun kaupan myötä GI Partners.
Uutislähteet väittivät marraskuun 2025 loppupuolella, että Google olisi alkanut käyttämään Gmailin sähköposteja tekoälynsä koulutusmateriaalina. Yhtiö kiisti väitteet ja uutinen paljastui lopulta uutisankaksi.
Muistutus siitä, että SSD-levyt eivät ole kovinkaan hyviä tietojen pitkäaikaiseen säilytykseen. Etenkin kaappiin talteen siirretty SSD-levy alkaa hukkaamaan itsestään tietoja jo muutaman vuoden jälkeen.
IKEA ja ruotsalainen muotoilija Tekla Evelina Severin (Teklan) esittelevät uuden yhteistyömalliston, jossa teknologia kohtaa persoonallisen tyylin.
Google kokeilee jo ainakin Yhdysvalloissa mainosten näyttämistä hakukoneensa tekoälytilassa.
Salasanojen hallintasovellus NordPass julkaisi yhteistyössä NordStellarin kanssa seitsemättä kertaa vuosittaisen tutkimuksensa, jossa selvitettiin, mitkä olivat yleisimmät salasanat.
Telia tiedottaa vahvistavansa asemaansa Suomen valokuitumarkkinassa ostamalla enemmistön GlobalConnectin kuluttajaliittymistä. Kauppa sisältää noin 10 000 valokuituliittymää.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on julkistanut uutta tietoa valokuituyhteyksien saatavuudesta Pohjoismaissa ja Baltian maissa vuoteen 2024 mennessä.
Kiinalainen reititinvalmistaja TP-Link on haastanut amerikkalaisen kilpailijansa oikeuteen, syyttäen Netgearia sen maineen mustamaalauksesta.
Alma Media lakkauttaa Mikrobitti -lehden oman sivuston ja siirtää Mikrobitin verkkosisällöt osaksi Iltalehteä.
OP:n verkkopalveluissa on pitkä käyttökatko marraskuun 2025 loppupuolella, joka kestää lähes koko viikonlopun ajan.
Britannia on kieltämässä keikkalippujen ja urheilutapahtumien pääsylippujen myynnin eteenpäin, jos lipusta pyydetään enemmän kuin mitä se alunperin maksoi.
S-Pankki kärsii jälleen ongelmista. Edellisen kerran ongelmia oli 18.11. Tuolloin S-Pankin verkkopankissa ja S-mobiilin kirjautumisessa oli häiriöitä.
Tekoälyä on povattu jo jonkin aikaa kuplaksi, mutta Nvidian marraskuussa 2025 julkistama tuorein neljännesvuoden tulos peittosi analyytikkojen odotukset.
Ouran älysormuksiin saapui marraskuussa 2025 uusi toiminto, joka mittaa käyttäjänsä univelkaa.
Photoshopista parhaiten tunnettu Adobe ostaa hakukoneoptimoinnin palveluita tarjoavan Semrushin 1,9 miljardilla dollarilla.