Sisällöntuottajat myyvät yhä enenevissä määrin ns. raakamaterialiaan tekoäly-yhtiöille. Kyseessä on lähinnä julkaisematon videomateriaali, jota ei koskaan julkaistukaan.
Suosittu avoimen lähdekoodin videosoitin VLC osaa nyt luoda tekoälyn avulla tekstitykset itse videoihin ja elokuviin.
World Economic Forumin kyselytutkimuksen mukaan 41 prosenttia maailman suuryrityksistä arvioi vähentävänsä työvoimansa määrää ja korvaavansa ihmistyötä yhä enenevissä määrin tekoälyllä.
Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen viikottaisessa viikkokatsauksessa nostetaan tällä kertaa esille kiristyshaittaohjelmat.
Tähän saakka SteamOS on ollut vain Steam Deckin käytettävissä, mutta nyt CES 2025 -teknologiamessuilla Lenovo julkisti Legion Go S -laitteen.
TikTok ohjaa amerikkalaisia käyttäjiä toiseen sovellukseensa, kun TikTokin oman sovelluksen kielto Yhdysvalloissa lähenee.
Sähköautojen yhteydessä puhutaan yleisesti WLTP-kulutuksesta. Kyseessä on lähes kaikissa maissa käytössä oleva, yhtenäinen tapa kertoa se, miten paljon sähköauto syö akkua ajossa.
Suomalaisen Supercellin emoyhtiö, kiinalainen Tencent, on joutunut Yhdysvaltain listalle, jolla on Kiinan armeijan kanssa yhteistyötä tekeviä yrityksiä. Tencent omistaa siivun myös suomalaisesta Remedystä.
Roborock Saros Z70 robotti-imurissa on käsi, jolla se pystyy nostelemaan lattialle unohtuneet tavarat pois tieltä.
Keskon K-Rauta on aloittanut yhteistyön Woltin kanssa. Yhdessä K-Rauta ja Wolt pilotoivat erilaisten rakennustarvikkeiden kotiinkuljetusta.
Meta on alkanut myötäilemään tulevaa Donald Trumpin hallintoa vahvasti ja nyt yhtiö lopettaa faktojen tarkistuksen omistamissaan sosiaalisen median kanavissa. Eli Instagramissa, Threadsissa ja Facebookissa ei enää merkitä uutisia ja linkkejä valheell
Klassisesta vuoden 1993 räiskintäpelistä DOOMista on tehty CAPTCHA, jolla örkkejä lahtaamalla voi todistaa olevansa ihminen.
Kuvapankkipalveluita tarjoavat Getty Images ja Shutterstock fuusioituvat. Molemmat yhtiöt ovat menettäneet asiakkaita tekoälylle, yksinkertaisten kuvituskuvien markkinalla.
Microsoft aikoo investoida datakeskuksiinsa 80 miljardia dollaria vuonna 2025. Valtava kysynnän kasvu johtuu ennenkaikkea tekoälylaskennan noususta.
Viivakoodeja sääntelevä järjestö GS1 arvioi, että vuonna 2027 viivakoodien aikakausi on päättymässä ja tilalle tulevat QR-koodit, joihin mahtuu enemmän tietoa tuotteesta.
Meta on tuonut lupaamansa, täysin tekoälyyn pohjautuvat bottinsa osaksi Instagramia ja ne näkyvät jo suomalaisillekin käyttäjille.
YouTubeen tulee painike, joka alkaa toistamaan vain jotain videoita, käyttäjän makuun pohjautuen.
Korealainen elektroniikkajätti LG on julkaissut mikroaaltouunin, jonka ovessa on 27-tuumainen OLED-näyttö.
Meta aikoo tuoda omistamiinsa sosiaalisen median kanaviin mukaan käyttäjäprofiilit, jotka ovat oikeasti tekoälybotteja. Botit jakaisivat sisältöä, tykkäisivät muiden julkaisuista ja näyttäisivät tavallisilta käyttäjiltä, mutta ilman ihmistä.
Valtava tietoturva-aukko paljastui Volkswagen -konsernin autoista, jonka avulla rikolliset ovat voineet halutessaan päästä käsiksi VW:n, Audin, Skodan ja Seatin autojen sijaintitietoihin ja sijaintihistoriaan.