Suomessa on estetty vuoden aikana runsaasti huijauspuheluita ja -viestejä. Lisäksi Mobiilivarmenne on päätynyt koko kansan käyttöön.
K-kaupat ovat ottaneet käyttöön tekoälyn, joka tarkkailee kauppojen valvontakameroita reaaliaajassa. Tekoäly pyrkii tunnistamaan epäilyttävää käytöstä asiakkaista ja ilmoittaa niistä välittömästi henkilökunnalle.
Pari vuotta sitten Euroopan Unionin radiolaitedirektiivi eli ns. USB-C -direktiivi hyväksyttiin ja sen vaatimuksia sovelletaan pian. Vaatimukset otetaan käyttöön 28.12.2024 lähtien.
Maailman suurin putkitelevisio eli katodisädeputki-televisio (CRT) löydettiin pitkällisen etsinnän jälkeen. 43-tuumainen televisio painaa 200 kilogrammaa ja maksoi aikoinaan nykyrahassa noin satatuhatta euroa.
Otimme selvää siitä, rikkooko Joulupukki mahdollisesti GDPR-lakia ylläpitämällä kaikkia maailman lapsia kattavaa kilttien ja tuhmien lasten listaa, jonka perusteella hän jakaa heille lahjat jouluisin.
Valio tiedotti 20.12. joutuneensa merkittävän tietoturvahyökkäyksen kohteeksi.
Vakuutusjätti Swiss Ren tutkimuksen mukaan itsestään ajavat taksit ovat merkittävästi turvallisempia kuin ihmiskuljettajien ajamat autot.
ChatGPT:tä kehittävä OpenAI on avannut Yhdysvalloissa puhelinnumeron, jonka kautta tekoälyä voi käyttää lankapuhelimella, soittamalla sille ja kysymällä kysymyksiä ääneen.
Mediayhtiö Keskisuomalainen epäilee tietojärjestelmiinsä tapahtunutta hyökkäystä ja yhtiö on piitänyt kaikkia asiakkaitaan vaihtamaan salasanansa välittömästi kaikkin yhtiön omistamiin uutispalveluihin.
Microsoft on julkaissut suositusta ohjelmointia avustavasta GitHub Copilot -tekoälystä ilmaisversion, GitHub Copilot Freen.
Osuuspankkien verkkopalvelut kaatuivat 19.12.2024 iltapäivällä.
Britannian uusi Online Safety Act -laki on tarkoitettu suojelemaan lapsia verkossa, mutta se on aiheuttamassa sen, että brittiläiset keskustelufoorumit sulkevat lopullisesti ovensa lain tullessa voimaan keväällä 2025.
Infosysin perustaja haluaa siirtyä 70-tuntiseen työviikkoon ja kuvaa viikonloppujen keksimistä virheeksi, joka pitäisi perua.
Kansainvälinen datakeskustoimija Verne on hankkinut 10 hehtaarin tontin Mäntsälän kunnalta ja suunnittelee uuden 70 megawatin datakeskuskampuksen rakentamista alueelle. Kyseessä on Vernen neljäs datakeskus Suomessa.
LG ilmoitti lopettaneensa Blu-ray -soitinten valmistamisen. LG:n päätöksen jälkeen markkinoille jää enää Panasonic suurista valmistajista, joka jatkaa vieläkin soitinten valmistusta.
Yöaikaan toimitettavat robokuljetukset ovat S-ryhmän mukaan uraauurtavia paitsi Suomessa, myös koko Euroopassa.
Mozilla on kertonut Firefox-selaimen luopuvan Do Not Track -tiedon lähettämisestä. Päätökseen tultiin, kun toiminto ei koskaan saavuttanut laajaa käyttöä.
Samsungin on tiedetty kehittävän omaa laajennetun todellisuuden laseja, ja nyt yhtiö on julkistanut laitteistosta virallisen kuvan.
Metan palvelut kärsivät parhaillaan ongelmista. Ongelmat alkoivat Suomen aikaa noin klo 20.00.
Google on esittänyt vetoomuksen FTC:lle siitä, että OpenAI:n kielimallit pitäisi tuoda myös Googlen ja Amazonin pilvipalveluihin. Nykyisin OpenAI:n tekoäly on tarjolla vain Microsoftin Azure-pilvipalvelussa.