Microsoft 365 Office -toimisto-ohjelmiston nimi on nyt Microsoft 365 Copilot.
MobilePay muuttuu maaliskuussa 2025 osittain maksulliseksi. Yli 400 euron siirroista kuluttajien välille peritään jatkossa palvelumaksu.
TikTokin kieltävä laki ei ehtinyt olla voimassa kuin puolen vuorokauden ajan, kun palvelu kertoi jo palaavansa takaisin toimintaan Yhdysvalloissa.
Kanadalaiset käyttäjät ovat valitelleet sitä, että Yhdysvaltain TikTok-kiellon jälkeen hekään eivät pääse enää palveluun.
TikTok on suljettu Yhdysvalloissa hetkeä ennen kuin palvelun sulkemista vaativa laki astui voimaan tammikuussa 2025.
Flashes on Blueskyn päällä toimiva sovellus, joka muuttaa Blueskyn Instagramin kilpailijaksi. Sovellus näyttää Blueskysta löytyviä kuvia, mutta jättää tekstimuotoiset sisällöt kokonaan pois.
Facebook on jäänyt kiinni siitä, että se on estänyt linkkaamisen Instagramin kanssa kilpailevaan Pixelfediin. Yhtiön mukaan kyseessä oli vahinko.
Yhdysvaltain korkein oikeus on päättänyt, että TikTokin kieltävä laki ei ole vastoin perustuslakia. Päätöksen jälkeen TikTokin sulkeutuminen vaikuttaa todennäköiseltä.
Nintendo Switch 2 -pelikonsoli on julkistettu Nintendon virallisella videolla. Konsolista ei vielä tiedetä tarkkoja teknisiä yksityiskohtia, mutta ne luvataan paljastaan huhtikuussa 2025.
Legendaarinen vuoden 1993 räiskintäpeli on käänneetty PDF-tiedostoksi, jonka sisällä sitä voi pelata tavalliseen tapaan.
Laitteet ovat hankittavissa 16. tammikuuta alkaen. Laitteet sijoittuvat kalliimpaan hintaluokkaan, sillä Edgen hinta on 1099 euroa ja Curvin 1199 euroa.
Lokakuussa 2025 loppuu Windows 10:n tukiaika, mutta Microsoft on ilmoittanut lakkauttavansa samalla myös Microsoft 365 -työpöytäsovellusten tuen Windows 10-tietokoneilla samaan aikaan.
Instagramin tärkeimmäksi kilpailijaksi vauhdilla nouseva hajautettu Pixelfed julkisti omat viralliset mobiilisovelluksensa.
Amerikkalaiset TikTok-käyttäjät protestoivat lähestyvää TikTok-kieltoa Yhdysvalloissa ja nostivat perikiinalaisen kuvasovelluksen sovelluslistojen kärkeen.
Samsung tiedotti tänään Galaxy Ring -älysormuksen saavan kaksi uutta kokoa sekä Samsung Healthin saavan uusia toimintoja uneen littyen.
Free Our Feeds pyrkii perustamaan säätiön, joka ylläpitäisi BlueSkyn taustalla olevaa AT Protocolia. Hankkeen tahtotila on rakentaa sosiaalinen media, jota miljardöörit eivät voisi heiluttaa omilla päätöksillään.
Helsingissä seitsemän Alepa-myymälää avautuu Foodoran palveluun tammikuusta alkaen.
Suosittu ohjelmoijille tarkoitettu sivusto StackOverflow on pulassa, kun käyttäjät eivät enää kysy apua sen sivuilla, vaan kääntyvät tekoälyavustajien puoleen ohjelmointiongelmiensa kanssa.
CES 2025 -teknologiatapahtumassa yritys esitteli OMNIA-terveysratkaisun, joka on suunniteltu tarjoamaan käyttäjille täydellinen kokonaiskuva kehon tärkeimmistä terveysindikaattoreista.
Walesiläinen mies on hävinnyt oikeusjutun, jossa hän on pyytänyt lupaa päästä kaivamaan kaatopaikalle päätynyttä kovalevyään. Kovalevyllä lojuu noin 700 miljoonan euron edestä bitcoineja.