--->
Googlen omistama Chrome aikoo tylyttää mainosestoja käyttäviä ja kehittäviä tahoja isolla kädellä vuonna 2024. Taustalla on Googlen tahto saada YouTuben käyttäjät katsomaan mainoksia.
YouTube on toukokuusta asti testannut ilmoitusta, joka kertoo mainosestojen rikkovan YouTuben käyttöehtoja. Nyt käytäntö on maailmanlaajuinen, joten myös Suomessa ilmoitus tulee mainosten estäjien eteen.
mainoksia alkaa ilmestyä suoratoistopalveluun vuoden 2024 alussa. Ensimmäisenä niitä aletaan näyttämään Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Saksassa ja Kanadassa.
YouTube testaa uutta tapaa näyttää mainoksia televisioilla. Googlen blogikirjoituksessa kerrotaan, että videopalvelussa testataan aiempaa pidempiä mainoskatkoja, mutta niitä näytetään harvemmin.
Käytä kolme kertaa mainosten estäjää ja videoiden katselu loppuu kokonaan.
Euroopan Komissio saattaa vaatia Googlen mainosliiketoiminnan pilkkomista, sillä sen näkemyksen mukaan yhtiö suosii omia tuotteitaan markkinassa, jossa se on lähes määräävässä markkina-asemassa.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto on linjannut sitä, miten valokuituliittymiä saa jatkossa markkinoida. Tarjoukset ilmaisesta valokuituliittymästä pitää jatkossa sanoittaa selkeämmin ja kertoa oikeat kustannukset jo mainonnassa.
YouTube tuo pidemmät mainokset videopalvelun älytelevisioilla käytettävään versioon.
Ilmainen iso televisio? Telly on amerikkalainen yhtiö, joka lupaa antaa ilmaisen television kaikille, jotka suostuvat samalla jakamaan kaiken mahdollisen katseluhistoriansa yhtiölle - ja katsomaan mainoksia jatkuvasti.
Yhdysvaltain oikeusministeriö ja kahdeksan osavaltiota vaativat Googlen pilkkomista ja pakkomyyntiä.
Brave-hakukoneessa näkyy nyt mainoksia, mutta käyttäjä voi myös maksaa kuukausimaksua mainosvapaasta hakukoneesta.
Google esitteli uutta My Ad Centeriä toukokuussa ja ilmoitti lokakuussa, että palvelu alkaa saapua käyttäjille. Nyt myös Suomessa My Ad Center käytettävissä.
Netflix on hiljattain esitellyt uuden palvelumallin, joka tarjoaa Netflixin suoratoistosisältöä edullisemmin ja mainoksilla varustettuna. Mainoksien lisäksi uusi puoliksi mainosrahoitteinen malli sisältää muitenkin haittapuolia. Sisällön ...
Ubuntu kertoo käyttöjärjestelmän päivityksen yhteydessä pidemmän tuen mahdollisuudesta kaupallisen version kautta. Tämä pillastutti Linux-yhteisön täysin.
Suoratoistojätti on julkaissut virallisesti mainoksilla varustetun vaihtoehdon, joka saapuu ensimmäisiin maihin käytettäväksi marraskuussa.
Tutkijat ovat keksineet keinon heijastaa tähtien lailla loistavia mainoksia yötaivaalle.
LG Display ja saksalainen junayhtiö kokeilevat junien ikkunoiden vaihtamista läpinäkyviksi mainosnäytöiksi.
Viihdeyhtiö Disney lisää Disney+ -palveluun mainoksilla varustetun tilausvaihtoehdon mainoksista vapaan vaihtoehdon rinnalle.
Kolmannen osapuolen evästeet poistetaan vuoden 2024 lopulla ja ne korvataan Privacy Sandbox -tekniikoilla.
Nettihuijarit ovat luoneet uuden huijauksen, jossa hyödynnetään YouTuben brändiä ja Googlen mainosjärjestelmää.