--->
AfterDawn logo

Amazon Prime Videoon luvassa mainoksia vuonna 2024 - Suomen tilanteesta ei vielä tietoa

Amazon Prime Video liittyy suoratoistopalveluiden joukkoon, jotka tarjoavat pienemmällä kuukausihinnalla mainoksia ja vaihtoehtoa, joilla näistä mainoksista pääsee eroon. Vastaavanlainen käytäntö löytyy muun muassa Netflixistä ja Ruutu+:sta.

Amazon tiedotti Prime Videon muutoksesta tänään.

Amazon kertoo, että mainoksia alkaa ilmestyä suoratoistopalveluun vuoden 2024 alussa. Ensimmäisenä niitä aletaan näyttämään Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Saksassa ja Kanadassa vuoden 2024 alussa, ja myöhemmin vuoden aikana joukkoon liittyvät Ranska, Italia, Espanja, Meksiko ja Australia.

Muiden alueiden ja maiden osalta ei toistaiseksi ole tietoa, mutta oletettavasti vuoden 2024 aikana mainokset saapuvat myös Suomen Prime Videoon.

MAINOS


Amazonin mukaan palvelun hinta ei nouse nykyisestä, mutta tällä samalla hinnalla näytetään mainoksia. Jos mainoksista haluaa päästä eroon, käyttäjän tulee maksaa 2,99 dollaria kuukaudessa enemmän. Suomessa palvelun hinta on tällä hetkellä 5,99 euroa kuukaudessa.

Mainosten osalta Amazon lupaa, että niitä näytetään vähemmän kuin tavallisissa televisiolähetyksissä tai muissa suoratoistopalveluissa.

1 KOMMENTTI

satanus1/1

Amazon Prime on esittänyt mainoksia ohjelmien alussa 1.1.2023 alkaen, myös suomessa. Primevideon tiedotteen mukaan nyt suomessakin käytössä oleva tapa mainostaa laajenee useampaan maahan ja tarkoituksena ei ole missään vaiheessa esittää mainoksia kesken katsottavan ohjelman tai elokuvan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Trumpin bluffi petti hyvinkin nopeasti: Puhelimet ja tietokoneet välttyvät tulleilta

AfterDawn

Osuuspankin verkkopankki, mobiilipankki ja tunnistautuminen ovat nurin

AfterDawn

Kaksi läppärivalmistajaa keskeytti tietokoneidensa myynnit Yhdysvalloissa - tullien takia hinnoittelu on mahdotonta

AfterDawn

Kiinan teknologiafirmat julkistivat kilpailijan HDMI:lle - GPMI tukee 8K-tarkkuuden kuvaa

AfterDawn

Digita päättää maksu-tv-lähetykset antenni-tv-verkossa

AfterDawn

Venäjämielinen ryhmä teki viikolla useita palvelunestohyökkäyksiä suomalaisiin verkkosivustoihin - lisää saattaa olla luvassa viikonloppuna

AfterDawn

Kotimainen pelimedia pienenee: Pelaaja-lehti lakkautetaan

AfterDawn

Kameran ja näytön voi nyt jakaa Gemini Livelle - tekoäly auttaa näkemänsä perusteella

Puhelinvertailu

Dystopia? Britannia kehittää työkalua, joka ennustaisi todennäköisimmät murhaajat

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki