--->
AfterDawn logo

EU langetti lähes 3 miljardin sakot Googlelle

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Euroopan komissio on tuominnut mainosjätti Googlen syyllistyneen kilpailulainsäädännön rikkomiseen Euroopan Unionin alueella.

Komissio langetti Googlelle 2,96 miljardin euron sakot ja vaatii yhtiötä korjaamaan toimintatapojaan, jotta todettu lainvastainen toiminta päättyisi.

Taustalla oikeusjutussa on ollut mainosteknologia ja Googlen asema siinä. Yhtiö on vuosien varrella kaapannut maailman verkkomainonnan teknologiasektorista itselleen valtavan osan, osittain yritysostoin, osittain uusilla tuotteillaan.

Nykyisin lähes kaikki verkossa näkyvä mainonta kulkee vähintään jossain kohtaa jonkin Googlen omistaman palvelun läpi - ja Google kerää näistä siirtymistä itselleen siivun mainonnasta.

Komission tutkimusten mukaan Google on suosinut omistamaansa, ohjelmallisen mainonnan jakelupalvelua AdX verkkojulkaisijoille tarkoitetussa DoubleClick for Publishers (DfP) -palvelussaan. Eli verkkojulkaisijoiden on ollut kannattavampaa ohjata mainosnäyttöjään DfP:stä Googlen omistamaan AdX:ään kuin kilpaileviin, ohjelmallisen mainonnan kauppapaikkoihin.


Vastaavalla tavalla Google on tehnyt mainostajille omasta AdX-palvelustaan houkuttelevimman alustan omistamiensa Google Adsin ja Display & Video 360 (DV360) -palveluiden kautta. Eli kun mainostajat ovat hallinnoineet mainoskampanjoitaan Google Adsin tai DV360:n kautta, on mainostajille ollut houkuttelevinta ostaa ohjelmallista mainostilaa nimenomaan Googlen AdX:n kautta.

Sakot ovat jo voimassa, mutta komissio vaatii myös, että Google toimittaa komissiolle uskottavan esityksen siitä, miten se aikoo purkaa ongelmalliseksi nousseen eri palveluidensa ristiinkytkemisen. Mikäli Google ei toimita uskottavaa ratkaisua komissiolle, määrää komissio itse Googlelle kilpailutilanteen korjaavat toimenpiteet. Komissio on jo aiemmin todennut, että osa Googlen mainoskoneiston osista pitäisi irrottaa Googlesta itsenäisiksi yhtiöiksi.

Komission mukaan Googlella on 60 vuorokautta aikaa esittää omaa ratkaisunsa tai komissio määrää oman ratkaisunsa asiaan.

Google tuomittiin myös vuonna 2017 jättimäisiin sakkoihin Euroopassa. Tuolloin sen katsottiin vääristävän mm. hintavertailupalveluiden kilpailuasetelmaa tarjoamalla omaa hintavertailuaan suoraan oman hakukoneensa hakutuloksissa. Yhtiö valitti päätöksestä, mutta tuomio pysyi voimassa valitusten jälkeenkin.

Yhdysvalloissa oikeus tuomitsi Googlen vuonna 2024 hakukonemarkkinoiden valta-asemansa väärinkäytöstä. Rangaistukset tuosta oikeusjutusta määrättiin tällä viikolla.

Yhdysvalloissa odotellaan myös mainosteknologiaan liittyvää oikeuden päätöstä lähikuukausien aikana, jossa siinäkin syytetään Googlea monopoliaseman väärinkäytöstä mainosteknologian saralla. Eli juttu pureutuu täsmälleen samaan asiaan kuin nyt päättynyt Euroopan komission tutkimus.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki