Tällainen on tyypillinen pelitietokone elokuussa 2025
Valve on julkaissut jälleen uusimman raporttinsa siitä, millaisilla tietokoneilla pelaajat pelaavat Steamin pelejä.
Trendit pelitietokoneissa muuttuvat hitaasti, mutta varmasti. Hyvää vertailupohjaa antaa vaikkapa maaliskuun 2022 tilasto, johon on mielenkiintoista verrata pelitietokoneita nyt, kolme ja puoli vuotta myöhemmin.
Steamin elokuun 2025 tilastot kattavat vähän kaikkea mahdollista pelitietokoneiden sielunelämästä ja komponenteista. Ne pohjautuvat oikeaan, todelliseen dataan siitä, millaisilla tietokoneilla Steamista ladattuja pelejä pelataan, mutta osallistuminen tietojen keräämiseen on vapaaehtoista.
PC-tietokoneiden suorittimissa on tapahtumassa lähes ennenkuulumaton muutos, sillä lähes PC-suoritinten "ikuista" ykköspaikkaa pitänyt Intel on menettänyt osuuksiaan viimeisen vuoden aikana - ja vauhdilla.
Intel on edelleen pelaajien suosituin suoritinvalmistaja, mutta osuus on tipahtanut nyt jo 59 prosentin tasolle, AMD:n noustessa 41 prosenttiin. Vielä maaliskuussa 2024 Intelin osuus oli 68 prosenttia.
Siinä missä vielä 3,5 vuotta sitten Windows 10 oli suosituin pelaajien käyttöjärjestelmä, on tapahtunut varsin looginen muutos: nyt Windows 11 on ylivoimaisesti suosituin pelaajien käyttämä käyttöjärjestelmä, yli 60 prosentin osuudella. Windows 10 pitää kakkossijaa 35 prosentin osuudella. Muista käyttöjärjestelmistä Linux kokonaisuudessaan kurkottaa 2,6 prosenttiin ja Applen Macia käyttää puolestaan 1,77 prosenttia Steamin pelaajista.
Iso muutos on tapahtumassa myös käyttömuistin eli RAMin osalta. Vielä toistaiseksi yleisin muistimäärä pelitietokoneessa on 16 gigatavua (41,9%), mutta 32 gigatavulla varustetut koneet ovat vahvassa nousussa (36,5%).
Näytönohjaimissa Nvidia on täysin ylivoimainen, sillä Nvidian näytönohjain löytyy 75 prosentista kaikista pelitietokoneista. AMD:n näytönohjaimeen luottaa 17 prosenttia pelaajista ja Intel nappaa kolmannen sijan 7,4 prosentin osuudella. Suosituin yksittäinen näytönohjain on tällä hetkellä Nvidia GeForce RTX 4060.
Yleisin näytön tarkkuus on edelleen FullHD eli 1920x1080, jota käyttää 54 prosenttia pelaajista. Toiseksi suosituin näytön tarkkuus on 2560x1440 (20%) ja kolmossija menee 4K-näytöille eli 3840x2160 tarkkuuden näytöille (2,9%).
Tiivistettynä, tyypillisin pelaajan PC oli elokuussa 2025 tällainen:
- Käyttöjärjestelmä: Windows 11
- Suoritin: Intel
- RAM: 16GB
- Näytönohjain: NVIDIA GeForce RTX 4060
Mikäli nyt meneillään oleva trendi jatkuu myös lähitulevaisuudessa, muuttuu tilasto niin, että joskus vuoden 2026 aikana tyypillisen pelitietokoneen käyttömuistin määrä on asettunut 32 gigatavuun ja yleisimmin käytössä on AMD:n valmistama suoritin.
1 KOMMENTTI
lev121/1
Elokuussa 2025 pelitietokoneiden kehityksessä on tapahtunut merkittäviä muutoksia, erityisesti prosessoreiden ja käyttöjärjestelmien osalta. On mielenkiintoista nähdä, kuinka Intelin markkinaosuus on laskenut ja AMD:n nousu on vahvistunut. Lisäksi Windows 11 on selkeästi vakiinnuttanut paikkansa pelaajien suosikkikäyttöjärjestelmänä.
Tätä kehitystä seuraten on tärkeää huomioida, kuinka sähkön hinnat voivat vaikuttaa pelitietokoneiden omistajien kustannuksiin. Pörssisähkön hinta on viime aikoina ollut nousussa, ja se voi tulevaisuudessa vaikuttaa myös pelaajien energiankulutukseen. Jos haluat seurata ajankohtaisia sähkön hintatietoja ja Pörssisähkön keskihintoja, voit tutustua tarkemmin Pörssisähkön keskihintoihin. https://xn--prssishkhinta-gfb8xia.fi/
Tämä trendi voi vaikuttaa myös pelitietokoneiden valintaan, sillä pelaajat saattavat entistä enemmän harkita laitteidensa sähkönkulutusta pitkän aikavälin kustannusten optimoimiseksi.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT