--->
AfterDawn logo

YouTube kokeilee tekoälyvastauksia

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Google jysäytti pommin verkkomaailmassa vuoden 2024 keväällä, kun se korvasi hakutulokset tekoälyn tuottamilla vastauksilla.

Suomeenkin uudistunut Googlen haku rantautui vuoden 2025 loppukeväästä. Ja maailmalta on jo kuultu huhuja siitä, että tekoälyhaku puree pahasti verkkosivustojen julkaisijoihin.

Vastalauseista huolimatta näyttää siltä, että Googlen tekoälyhuuma ei ole lientymässä vähääkään - päinvastoin.

Google kertoo parhaillaan testaavansa omistamassaan YouTubessa hieman vastaavaa, tekoälyyn pohjautuvaa hakukonetta.

Eli tähän saakka kun YouTuben sisäisellä hakukoneella on etsinyt videoita, on saanut vastaukseksi videoita. Mutta nyt kokeilussa on malli, jossa tekoäly "kaappaa" hakutulokset itselleen ja suosittelee siinä omasta mielestään hakuun sopivia videoita. Lisäksi videoista annetaan tekoälyn luoma lyhyt kooste niiden sisällöstä.

Ohessa Googlen virallinen esittelyvideo kokeilusta:


Kokeilu on hyvin rajattu ja se on käytössä vain ja ainoastaan maksullista YouTube Premiumia tilaaville amerikkalaisille ja kanadalaisille käyttäjille, mobiilissa. Näistäkin käyttäjistä vain osa on valikoitu kokeiluun mukaan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki