Ennuste käymässä toteen: Uusi Googlen tekoälyhaku tappaa jo sivustoja - julkaisijat pulassa
Hakukoneiden monopoliasemassa toimiva mainosjätti Google yllätti koko maailman keväällä 2024, kun se korvasi perinteiset linkkipohjaiset hakutulokset tekoälyn tuottamilla tiivistelmillä.
Jo tuolloin ennustimme, että muutos saattaa tuhota nykymuotoisen internetin, jossa sisällöntuottajat nojaavat vahvasti hakukoneista tulevaan liikenteeseen ja sen kautta syntyvään lukijavirtaan.
Tuo hakukoneista tuleva lukijamassa puolestaan rahoittaa sisällöntuotantoa, olipa sitten kyseessä uutisten julkaisu, tuotearvostelut tai vaikkapa erilaiset oppaat ja ohjeet.
Googlen iskettyä tekoälynsä tähän väliin, ei hakua käyttävillä käyttäjillä ole enää juurikaan syytä klikata itseään varsinaisille sisältöä tuottaville sivuille. Vaikka luonnollisesti tekoäly on vastauksensa jonkun ihmisen tuottamasta sisällöstä ensin opetellutkin.
Ja nyt alkaa näyttää siltä, että ennustus osui oikeaan.
Wall Street Journal kuvaa (maksumuuri) tilannetta "tekoäly-maailmanlopuksi" julkaisijoille. Lehti keskittyy artikkelissaan vain amerikkalaisiin uutismedioihin, jotka ovat sinänsä asteen verran immuunempeja muutoksille kuin vaikkapa Stack Overflow'n tyyliset vastauksia tarjoavat sivustot.
Mutta myös uutissivustojen osalta kyyti on ollut kylmää Yhdysvalloissa, jossa Googlen tekoälyvastauksista on saatu nauttia jo reilun vuoden ajan.
Maineikkaan The Atlanticin toimitusjohtaja Nicholas Thompson kertoo, että yhtiö on varautunut jo siihen, että tulevaisuudessa Google ei enää johdata lainkaan käyttäjiä ulkopuolisille verkkosivustoille. Thompsonin visiossa Google muuttuu siis puhtaaksi vastauskoneeksi, joka ei tarjoa lainkaan linkkejä käyttäjien klikattavaksi.
Business Insiderin johtaja kertoo, että Googlelta tuleva hakukoneliikenne on tipahtanut 55 prosenttia huhtikuun 2022 ja huhtikuun 2025 välisenä aikana. Jopa brändiuskollisuuden huipentumana pidettävä The New York Times on menettänyt merkittävän osan hakukoneista tulevasta liikenteestään Googlen muutoksen jälkeen.
Vielä uutissivustojakin kovempaa iskua ovat Yhdysvalloissa joutuneet ottamaan muun tyyppiset sivustot. Etenkin jo aiemmin mainittu, ohjelmoijien kysymyksiin vastannut yhteisösivusto Stack Overflow on menettänyt hurjan määrän lukijoistaan tekoälyn saavuttua. Stack Overflow'n tapauksessa tosin iskuja tulee muualtakin kuin Googlelta, sillä ohjelmoijat ovat siirtyneet vauhdilla käyttämään tekoälyavusteisin ohjelmointityökaluja, joista löytyy itsestään neuvoja ongelmatilanteisiin.
Suomessakin Google otti käyttöön tekoälyn hakutuloksissaan toukokuussa 2025. Meillä isoimmat uutismediat ovat todennäköisesti enemmän turvassa kuin muissa maissa, sillä suomalaiset siirtyvät suoraan uutissivustojen etusivuille hyvin uskollisesti - muissa maissa taas uutisaiheet löydetään usein muilla tavoin ja niitä myös googletetaan enemmän.
Mielenkiintoisin tilanne lienee keskisuurten keskustelualueiden suhteen. Monet, tiettyyn hyvin kapeaan aiheeseen keskittyvät verkon keskustelualueet pärjäävät taloudellisesti juurikin sillä, että niiden alueilta löytyy vastauksia vähän kaikkeen mahdolliseen. Jokainen lienee törmännyt vaikkapa Suomi24:n hakutuloksiin etsiessään vastausta johonkin vähänkään erikoisempaan kysymykseen.
Vähenevien silmäparien myötä verkon sisällöntuotanto muuttunee tulevaisuudessa merkittävästi. Käytännössä perinteinen mainosrahotteinen malli nojaa suuriin lukijamääriin ja jos niitä ei ole enää tarjolla, tultaneen todennäköisesti näkemään ihmistyöllä tuotetun sisällön siirtyminen lopullisesti maksumuurien taakse.
Jos tekoälyn tuottamat vastaukset eivät kiinnosta, julkaisimme hiljattain oppaan siitä, miten Googlen tekoälyvastauksista pääsee eroon.
KOMMENTOI
Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.