--->
Uusittujen käyttöehtojen mukaan Nintendolla on oikeus etälamauttaa Nintendo Switch 2 -pelikonsoli sääntörikkomusten vuoksi pysyvästi. Sääntö ei kuitenkaan päde Euroopan Unionissa.
Tallennusratkaisuja valmistanut Iomega hallitsi suurten tiedostojen siirron markkinaa hetken ajan 1990-luvulla Zip- ja Jaz-levyillään. Otimme selvää, miksi formaatit katosivat.
Windows 10 tukiaika päättyy lokakuussa 2025, mutta suomalaiset ovat haluttomia vaihtamaan uuteen käyttöjärjestelmään.
DNA toteuttaa laajan kuituinvestoinnin, jossa yhtiö tuo valokuidun kaikkiin nykyisiin asiakastaloyhtiöihin vuoteen 2028 mennessä.
Pankin mukaan sen tietoon on tullut yksittäisiä tapauksia, joissa asiakas on soittanut S-Pankin asiakaspalveluun huijauspalvelunumerolla, josta on seurannut yllättäviä puhelinlaskuja.
Saksalainen autojätti Mercedes-Benz on lisäämässä osaan autoistaan tuen Microsoft Teams -videopalavereihin osallistumiselle. Palavereihin voi osallistua myös kuljettaja, ajaessaan autoa.
Kesällä 2023 julkaistu ja EU-alueilla joulukuussa 2023 käyttöön tullut Metan Threads-palvelu on mahdollisesti pian saamassa rekisteröintiin uuden vaihtoehdon.
Netflix on julkaissut Stranger Thingsin viidennen eli viimeisen kauden ensimmäisen teaserin.
Seagate toi myyntiin tavallisille kuluttajillekin 30 teratavun kiintolevyt. Kiintolevyt käyttävät Seagaten kehittämää HAMR-teknologiaa, joka mahdollistaa datan mahduttamisen aiempaakin tiheämmin levyjen pinnoille.
Google julkisti heinäkuussa 2025 Yhdysvalloissa ominaisuuden, jossa yhtiön tekoäly osaa soittaa ihmisen sijasta suoraan hakutuloksista löytyneeseen yritykseen ja kysyy tuotteen tai palvelun hintaa.
Reddit on päättänyt nöyrtyä Britannian äärimmäisen tiukan Online Safety Act -lainsäädännön edessä ja vaatii nyt iän todentamista käyttäjiltään ennen aikuisille tarkoitetun sisällön näyttämistä.
Komissio on esitellyt iänvarmentamissovelluksesta prototyyppiä, joka on digipalvelusäädöksen mukainen. Komission mukaan se toimii perustana käyttäjäystävälliselle ja yksityisyyttä suojaavalle iänvarmennusmenetelmälle eri jäsenvaltioissa.
Uusi tutkinta on jatkoa aiemmalle selvitykselle, jossa Euroopan tietosuojaviranomaiset antoivat TikTokille 530 miljoonan euron sakot.
Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI on sulkenut Nintendo Switch -pelien piratismiin keskittyneen sivuston kesällä 2025.
Roombaa valmistavalla iRobotilla on patentti teknologiaan, joka tunnistaa sen, onko robotti-imurin pölysäiliö täynnä. Asialla on merkitystä etenkin lemmikkikodeissa.
Poliisin nimissä liikkuvissa huijausviesteissä vastaanottajaa pyydetään kuulusteluun.
3D-televisiot tunkivat markkinoille vuonna 2010, mutta katosivat myynnistä jo vuoden 2015 aikoihin. Mitä oikein tapahtui? Miksi 3D-televisiot katosivat?
Vain pari viikkoa sen jälkeen, kun faneista ja alkuperäisistä Commodoren työntekijöistä koostuva ryhmittymä osti Commodoren tavaramerkin itselleen, on yhtiö julkaissut ensimmäisen tuotteensa - virallisen Commodore 64 Ultimaten.
Pitkässä arvostelussamme kävi Dreame X50 Ultra Complete. Yli tuhat euroa maksava, esteitä väistelevä, moppaava robotti-imuri oli testijaksomme aikana suorastaan loistava tuttavuus. Robotti ihastutti toimintavarmuudellaan - ja kyvyllään kiivetä.
YouTube on kiristämässä heinäkuussa 2025 kumppaniohjelmansa sääntöjä. Sääntömuutoksen uskotaan iskevän etenkin tekoälyllä tehtyihin videoihin, joilla ei voisi enää jatkossa tienata rahaa.