--->
Microsoftin Xbox Series X / S -pelikonsoleiden tulevaisuudesta on spekuloitu kesän ja syksyn 2025 mittaan. Lokakuussa 2025 vaikuttaa siltä, että konsolin myynti olisi loppunut Suomessa.
Microsoft on nostanut varsin reippaalla kädellä Xbox Game Pass -tilauksen hintaa lokakuussa 2025.
Microsoft ja Asus esittelivät yhteistyössä toteutetut ROG Xbox Ally- ja ROG Xbox Ally X-käsikonsolit kesällä, pari kuukautta sitten. Saataville laitteet tulevat 16. lokakuuta.
Microsoft julkisti yhdessä Asuksen kanssa viime sunnuntaina Xbox-brändiä kantavat käsikonsolit: ROG Xbox Ally ja ROG Xbox Ally X.
Microsoftin uusi strategia, jossa yhtiö julkaisee pelinsä myös kilpaileville alustoille, vaikuttaa toimivan. Yhtiön pelit olivat huhtikuussa 2025 Playstationin kolme myydyintä peliä.
Microsoft julkisti mukautettavan Xbox-ohjaussauvan (Xbox Adaptive Joystick), jonka avulla liikuntarajoitteiset voivat helpommin pelata. Ohjain tulee myyntiin alkuvuodesta 2025.
Xboxin tuoreessa podcastissa kommentoidaan pelikonsolin ja sen pelien tulevaisuutta.
Microsoft järjesti sunnuntai-iltana Xbox Games Showcase -tapahtuman, jossa esiteltiin Xboxille saapuvia pelejä. Pelien lisäksi tapahtumassa esiteltiin Xbox Series S -konsolin uusi versio.
Samsung kertoo nettisivuillaan tuovansa Xbox-, NVIDIA GeForce Now- ja Utomik-pilvipelipalvelut saataville vuoden 2021 televisiomalleille, kun aiemmin palveluita pystyi käyttämään vain uusilla, vuoden 2022 televisioilla.
Microsoft julkaisi Xboxille valkoisen Elite 2 - Core -ohjaimen, joka sijoittuu mustan Elite 2 -ohjaimen alapuolelle.
Pelaajien keskuudessa suosittu Discord saapuu Xbox Series X|S- ja Xbox One -konsoleille. Tämä tarkoittaa, että Xboxilla pelatessa voi keskustella samanaikaisesti kavereiden kanssa Discordin välityksellä.
Pilvipelisovellukset, kuten Xbox-sovellus, saapuvat Pohjoismaissa televisioihin, mutta uusi Gaming Hub ei tule saataville.
Pian voit pelata uusilla Samsungin älytelevisiolla videopelejä Xboxin pilvipelipalvelun kautta ilman konsolia.
Microsoft vahvisti viime vuoden kesällä, että ohjelmistojätti kehittää omaa televisioon liitettävää lisälaitetta sekä ohjelmistoa. Näiden saapumisen odotetaan nyt tapahtuvan 12 kuukauden sisällä.
Xbox Series X -konsolia muistatuttava minijääkaappi on nyt ostettavissa Suomessa.
Microsoft tekee massiivisen oston pelialalla, sillä Microsoft hankkii pelijätti Activision Blizzardin. Kauppahinta on 68,7 miljardia dollaria.
Microsoft on lisännyt 76 Xbox 360:n ja alkuperäisen Xboxin peliä pelattavaksi Xbox Onella sekä Xbox Series X|S -konsoleilla.
Päivitys tuo Xbox-konsoleille saman selaimen kuin se on tietokoneella.
Halo-teemainen Xbox Series X on saatavilla 15. marraskuuta 549,99 euron hintaan.
Arvostelussa Turtle Beach Recon Controller, peliohjain PC:lle ja Xboxille.