--->
AfterDawn logo

Sony WH-1000XM6 arvostelu - Lähes täydelliset vastamelukuulokkeet

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
2 kommenttia

Kuluttajille suunnattujen vastamelukuulokkeiden huippu on ollut jo vuosien ajan hyvin pitkälti keskittynyt muutaman valmistajan käsiin, etenkin ns. kuppikuulokkeissa (over-the-ear).

Yksi markkinaa hallitsevista merkeistä on japanilainen Sony ja etenkin yhtiön XM-sarja, josta on muodostunut alalla jo käsite. Sonyn uusien XM-sarjan kuulokkeiden julkaisut ovat olleet jo pitkään kuluttajia ja mediaa kiinnostavia tapahtumia, joka kertoo toki omalta osaltaan kuulokkeiden suosiosta ja tunnettavuudesta.

Keväällä 2025 Sony julkaisikin uusimman näkemyksensä parhaista mahdollisista melunvaimennuksella varustetuista kuulokkeista, kun XM-sarjan uusin tulokas, Sony WH-1000XM6 julkistettiin.

Kyseessä on siis kehuttujen, meidänkin arvostelussamme pärjänneiden Sony WH-1000XM5 -kuulokkeiden suora seuraaja.

Noin 470 euron hintalapulla myyntiin tulleet XM6:t ovat jopa sarjan maineeseen nähden kalliit, joskin julkaisuhetken hinta laski hieman edeltäjiinsä nähden.

Joten otimme kuulokkeet pitkään testiin, selvittääksemme, tarjoaako Sony rahoille todellista vastinetta. Keskityimme testissämme etenkin kuulokkeiden käyttöön työelämässä, eli Teamsin, Zoomin ja Slackin videopuheluiden muodossa, kotitoimistolta käsin. Testijakson aikana seinän takaa kuului elämää naapuruston elämää ja kaupungin vilskettä. Lisäksi ulkoilutimme kuulokkeita pari kertaa keskikaupungilla, samalla Teams-palaveriin osallistuen.

Toki kuulokkeilla myös kuunneltiin musiikkia, niin sisällä kuin ulkonakin. Mutta niitä käytettiin testijaksomme aikana myös täysin ilman ääniä, puhtaasti estämään ulkopuolisen maailman äänivallia pääsemästä korviin saakka.

Joten, mitä kuulokkeista testimme aikana selvisi..

Sisällysluettelo

  1. Tekniset tiedot
  2. Rakenne ja muotoilu
  3. yyy
  4. Älypuhelinsovellus
  5. Äänenlaatu ja vastamelu
  6. Akkukesto
  7. Käytettävyys ja toiminnot
  8. Muut havainnot
  9. Yhteenveto
  10. Sony WH-1000XM6 vs Sony WH-1000XM5
  11. Sony WH-1000XM6 vs Sony WH-1000XM4
  12. Muut verrokit
  13. Plussat
  14. Miinukset
  15. Tähdet


Sony WH-1000XM6 tekniset tiedot

Sony WH-1000XM6 myyntipakkaus

MalliSony WH-1000XM6
TyyppiLangattomat, over-ear, aktiivisella vastamelulla (ANC)
BluetoothVersio 5.3; profiilit A2DP, AVRCP, HFP, HSP
Tuetut koodekitSBC, AAC, LDAC, LC3
Muut tuetut audiomuodotLE Audio ja Auracast
Useamman laitteen paritusKyllä (yhdistä kahteen laitteeseen yhtä aikaa)
AkkukestoJopa noin 30 h (ANC päällä)
LatausliitinUSB-C
Johdollinen käyttö3,5 mm analoginen kuulokekaapeli
PainoNoin 254 g
Ajurien koko30 mm dynaamiset elementit
RakenneTaittuva rakenne
VedenkestävyysEi IP-luokitusta
Värivaihtoehdotharmaa, musta, tummansininen
Julkaisupäivä15.5.2025
Hintaarvosteluhetkellä noin 470 euroa


Rakenne ja muotoilu

Taiteltuna kasaan

Isoin uudistus XM6:n muotoilussa edeltäjään nähden paljastuu heti paketin avaamisen yhteydessä, sillä Sony on kuunnellut käyttäjiensä palautetta ilmeisesti hyvinkin tarkalla korvalla.

Edeltäjämallin, eli XM5:n, suurin valituksen aihe oli useimmilla käyttäjillä se, että kuulokkeet eivät taittuneet pieneen tilaan, kuten aiemmat XM-mallit (kuten aikoinaan arvostelussammekin käyneet Sony WH-1000XM4:t).

Eli uutukaisissa on palattu takaisin vanhaan - XM6:t taittuvat suhteellisen tiiviiksi paketiksi, joka on helppo heittää reppuun mukaan.

Sony XM6:n kuljetuslaukku

Mukana toimitetaan myös kuljetuskotelo, joka on sekin hieman uudistunut. Uusi kangaskotelo ei sulkeudu enää vetoketjulla, vaan se napsahtaa kiinni magneeteilla.

Sony XM6 kädessä, pääpanta korostettuna

Istuvuutta on parannettu leventämällä kupit yhdistävää pantaa ja sen pehmusteita aiempaan nähden.

Kuulokkeet eivät ole valitettavasti millään tavalla IP-luokitellut, eli niille ei taata pölyn- eikä vedenkestävyyttä. Hikiliikuntaan Sonyt eivät siis sovellu, eikä niitä suositella käytettäväksi sateessa.

Kuulokkeiden napit

Taittuvuuden lisäksi toinen pieni, mutta käytännössä varsin merkittävä uudistus kuulokkeiden muotoilussa koskee virtapainiketta. Aiemmissa XM-malleissa vasemmassa kuulokkeessa olleet kaksi toimintapainiketta (melunvaimennuksen valinta ja virtapainike) ovat olleet hyvin identtisiä muotoilultaan. Tästä on seurannut käytännössä sitä, että sormi on osunut varsin usein väärälle napille, väärällä hetkellä.

Nyt ongelma on ratkaistu fiksusti, eli virtapainike on nyt upotettu, pyöreä painike, joka erottuu suorakulmaisesta vastamelupainikkeesta hyvinkin helposti.

USB-liitin

Liitäntöjen osalta kuulokkeista löytyy USB-C -liitäntä latausta varten ja 3,5mm kuulokeliitäntä analogista äänen sisääntuloa varten.

XM6:n oikeanpuoleisen kuulokkeen ulkopinta

Kuulokkeiden ulkopinta toimii samalla kosketuslevynä, jolla voi ohjata musiikin kuuntelua ja äänenvoimakkuutta. Pyyhkäisyeleet ovat hyvin yksinkertaiset ja ne oppii nopeasti.

Istuvuus

Istuvuuden osalta kuulokkeissa on tehty pari muutosta. Uusittu pääpanta on hieman väljempi kuin edeltäjässä, XM5:ssa ja sanoisin, että kuulokekuppien pehmusteosa on ohentunut edeltäjäänsä nähden.

XM6:t asettuvat päähän hieman aiempaa tiukemmin, mutta mielestäni kuulokkeet olivat erittäin helpot päässä pidettävät. Kokemuspohjana oli useampikin Teams-palaverien täyttämä työpäivä, joissa tuli pidettyä kuulokkeita päässä parhaimmillaan viisi tuntia yhteen putkeen. Edes tällaisen session jälkeen kuulokkeet eivät painaneet korvia.

Silmälasien sanka ja Sonyn kuulokkeet

Myöskään silmälasien kanssa en kokenut, että kuulokkeet olisivat painaneet tai puristaneet millään ärsyttävällä tavalla. Silmälasit eivät tuntuneet myöskään heikentävän pehmusteiden luomaa melunvaimennusta, ainakaan havaittavalla tavalla.

Todella pitkien palaverien jälkeen oli toki huojentavaa ottaa kuulokkeet pois päästä, mutta se johtui enemmänkin korvien kuumumisesta, muhittuaan useamman tunnin kuulokkeiden kuppien sisällä.


Tärkeimpänä vertailupohjanani kuulokkeille toimivat XM5:t, joita olen käyttänyt päivittäin jo useamman vuoden ajan työn puolesta ja sanoisin, että XM6:t ovat käyttömukavuudeltaan hyvin pitkälti tasoissa edeltäjiensä kanssa.

Toki, jokaisella on omanlaisensa pää ja omat toiveet mukavuudelle, joten suosittelen kokeilemaan kuulokkeita ennen niiden hankkimista. Netin keskustelualueilla varsin monet ovat kokeneet, että XM6:n kuulokekuppien pehmusteosa on liian ohut heidän makuunsa.

Mutta jos hyppäät XM6:iin Sonyn XM4:sta tai XM5:sta, istuvuus on mielestäni hyvin pitkälti identtinen edeltäjiin nähden.

Sonyn älypuhelinsovellus

Sonyn kuulokkeiden lähes pakollinen kumppani on Sonyn oma Headphones Connect -sovellus. Sovelluksen avulla säädetään kuulokkeiden taajuuskorjainta, päivitetään kuulokkeiden laiteohjelmistoa, säädetään äänilähteiden prioriteettia ja muokataan mm. vastameluprofiileja.

Kuulokkeet kannattaa ehdottomasti yhdistää sovellukseen heti alussa ja säätää sen kautta kuulokkeiden perusasetukset kuntoon. Samalla kuulokkeet voi rekisteröidä mm. Googlen Find My Device -verkkoon, eli hukkaan menneet kuulokkeet pystyy jäljittämään suhteellisen luotettavasti. Kuulokkeet eivät tue Applen vastaavaa laitteiden löytämisverkkoa, mutta Apple-käyttäjätkin voivat löytää kadonneet kuulokkeensa Googlen verkon kautta.

Sonyn sovelluksen päänäkymäAsetuksia 1/2Asetuksia 2/2

Sovellus on suomennettu hyvin ja selkeästi, kuten Sony yleensäkin tekee kaikille tuotteilleen. Valitettavasti sovellus on hieman sekava rakenteeltaan ja ei käyttäydy kauhean hyvin, jos puhelimen fontti on muutettu tavallista isommaksi.

Mutta tärkeimmät säädöt, kuten koodekin valinnat, taajuuskorjaimen säädöt ja sen sellaiset pystyy tekemään sovelluksen kautta hyvinkin helposti. Sovellus on saatavilla sekä Androidille että iPhonelle.

Mainittakoon myös, että kaikki tärkeimmät kuulokkeiden toiminnot toimivat myös ilman älypuhelinsovellusta. Eli kuulokkeista itsestään voi vaihtaa vastamelutoiminnon päälle ja pois (tai kytkeä ympäristöäänet päälle), äänenvoimakkuuden säätö onnistuu kuulokkeiden sivussa olevan kosketuslevyn avulla, toistettavien kappaleiden vaihto onnistuu suoraan kosketuslevystä, jne. Sovellusta tarvitaankin lähinnä asetusten kohdalleen säätämiseen, mutta sen jälkeen siihen harvemmin tarvii koskea.

Äänenlaatu ja vastamelutoiminto

Äänenlaadusta en pysty sanomaan mitään hirvittävän yksityiskohtaista analyysia, koska en kuulu siihen ihmisryhmään, jolle on suotu geenilotossa ns. kultaiset korvat.

Bluetoothin osalta Sonyn XM6:t tukevat Bluetooth 5.3 -standardia ja LDAC-, AAC-, SBC- sekä LC3-äänikoodekkeja. Näistä LDAC tarjoaa parasta äänenlaatua, mutta koodekki pitää erikseen kytkeä käyttöön Sonyn älypuhelinsovelluksen kautta - muutoin kuulokkeet käyttävät oletuksena "parasta kompromissia", joka voi olla tilanteesta riippuen vähän mitä tahansa.

Tietokoneella käytettäessä LDACin käyttöön saaminen vaatii teknistä osaamista, koska Windows ja macOS eivät tue sitä natiivisti. Tietokoneella valitun audiokoodekin pakottaminen käyttöön on muutenkin hieman haastavaa, kun Sonylla ei ole tarjota tietokoneelle erillistä kuulokkeiden hallintaan tarkoitettua sovellusta.

Bluetoothin yhteystyypin valintaTaajuuskorjaimen säädöt

Mutta siitä äänenlaadusta..

Mielestäni Sony WH-1000XM6:t kuulostavat paremmalta kuin edeltäjämallit (XM4 ja XM5). Luonnollisesti ensin kannattaa säätää älypuhelinsovelluksen kautta taajuuskorjain kuntoon. Mutta etenkin basso kuulostaa aiempaa paremmalta, mutta bassotoistoa ei kuitenkaan ärsyttävästi liioitella kuten niin kovin monissa muissa kuulokkeissa. Musiikin nyanssit kuuluvat selvästi ja perinteisinä "testibiiseinä" käytetyt kappaleet toistuvat puhtaasti ja selkeästi. Musiikinkuuntelua testattiin LDAC-koodekilla sekä langallisella, analogisella äänilähteellä, parin häviöttömän FLAC-kappaleen avulla.

Sitten taas tavallisissa palaveritilanteissa ja puheluita puhuessa vastapuolen ääni toistuu selkeänä ja puhtaana, vaikka käytössä olikin näissä tilanteissa tyypillisesti heikompitasoinen SBC-koodekki.

Toisen kupin sisäpuoli

Kenties suurin parannus mielestäni äänenlaadullisesti oli kuitenkin kuulokkeiden mikrofoni, joka sekin osaa erotella aiempaa paremmin taustaäänet ihmisen puheesta. Eli muu meteli katoaa XM6:n kanssa puheesta pois aiempaa paremmin ja vain puhe välittyy vastapuolelle, kuten pitääkin.

Mutta vastamelutoiminnon vuoksihan Sonyja ostetaan, joten puhutaan sananen siitäkin.

Tavallisessa kotitoimistossa Sonyn vastamelutoiminto on edelleen erinomaisella tasolla, mutta en juurikaan huomannut muutoksia edeltäjämalleihin tässä suhteessa. Ympäristöäänet, naapureiden riidat ja koko kesän kotikadullani jatkunut tietyö eivät kuitenkaan kuuluneet missään välissä kuulokkeista läpi.

Taustaäänten hallinnan säädöt

Se, missä Sonyn uutuuskuulokkeet parantavat vastamelutoimintoaan aiempaan nähden merkittävästi, on äänimaailman äkillisissä muutoksissa. Eli etenkin ulkosalla kävellessä, jossa suodatettava äänimaailma voi helposti vaihtua kävelylenkin aikana autojen huminasta kosken pauhuun ja siitä taas ihmisvilinän kakofoniaan, XM6:t toimivat mielestäni merkittävästi edeltäjiään paremmin. Eli kuulokkeet osasivat reagoida paremmin ja nopeammin muuttuneeseen taustameluun ja muokkasivat kehittämäänsä vastamelua sen pohjalta lennosta.

Akkukesto

Sony WH-1000XM6:n akkukesto on mielestäni edelleen loistavalla tasolla. Vastamelutoiminto (ANC) päällä kuulokkeiden akkukesto oli yhtäjaksoisessa käytössä yli 35 tuntia. Eli käytännössä kuulokkeiden akku riittää työviikon kaikkiin palavereihin, ellei kalenteri ole aivan absoluuttisen täynnä pelkkää palaverissa istumista.


Hyvänä puolena mainittakoon se, että kuulokkeita voi käyttäää langattomasti myös silloin, kun niitä ladataan. Eli jos nyt akku sattuukin loppumaan kesken palaverin, voi kuulokkeita USB-ladata ja jatkaa kokousta tavalliseen tapaan.

Sony ei tarkalleen ottaen kerro, kauanko kuulokkeiden lataaminen tyhjästä täyteen kestää - enkä itsekään testijakson aikana tullut asiaa mitanneeksi. Sony kuitenkin kertoo, että USB PD -laturilla kuulokkeisiin saa kolmen minuutin latauksella noin kolme tuntia käyttöaikaa lisää.

Käytettävyys ja toiminnot

Kuulokkeet tukevat kahteen laitteeseen yhdistämistä ja tukevat automaattista äänilähteen vaihtamista. Jos automaattinen vaihto on käytössä, kuulokkeet "hyppäävät" suoraan siihen lähtölaitteeseen (tietokone, puhelin, jne), josta sillä hetkellä tulee ääntä. Kuulokkeet voi myös pakottaa käyttämään vain haluttua laitetta, mutta valinta pitää tällöin tehdä Sonyn älypuhelinsovelluksen kautta.

Mielenkiintoinen, tulevaisuudessa kenties hurjiakin visioita tarjoava uudistus on tuki Auracast -standardille. Käytännössä kyse on eräänlaisesta "broadcast-Bluetoothista", jossa kymmeniä tai satoja kuulokkeita voi yhdistää yhteen Auracast-lähettimeen. Auracastin tulevaisuudesta lupaillaan suuria asioita, kuten lentokenttäkuulutusten lähettäminen suoraan kuulokkeisiin, jne. Nykyisellään Auracastilla ei ole hirvittävän paljoa käyttöä arjessa, mutta tulevaisuuteen varautuminen on toki aina mukavaa.

Ärsyttävä ja merkittävä puute Sonyn kuulokkeissa on se, että ne eivät tue USB-audiota ollenkaan. Etenkin pelaajien keskuudessa USB-audio on alkanut pikkuhiljaa valtaamaan alaa eräänlaisena uutena langallisen äänen "standardina", joten Sony on tehnyt tässä suhteessa hieman erikoisen ratkaisun jättämällä USB-audion kuulokkeistaan pois.

Muut havainnot

Kenties turhauttavinta Sonyn XM-sarjan kanssa on se, että Sonyn mielikuvissa XM-sarjan kuulokkeita käytetään kadulla kävellessä, puhelimelta musiikkia toistaen.

Vain ja ainoastaan näin.

Tästä seuraa se, että toimistojen Teams-orjat on unohdettu lähes täysin yhtiön tuotteiden suunnittelussa.

Tietokonekäyttäjien unohtamisen selkein ja konkreettisin seuraus on se, että Sonylla ei ole tarjota minkäänlaista kuulokkeiden hallintaohjelmistoa tietokoneille - ei Windowsille eikä Macille. Eli vaikka kuulokkeita käyttäisi pelkästään tietokoneeseen yhdistettynä, täytyy ne yhdistää kännykkään vähintään kerran, jotta kuulokkeiden taajuuskorjaimeen ja muihin tärkeisiin asetuksiin pääsisi käsiksi.

Yhteenveto

Sony WH-1000XM6:n kuljetuslaukku avattuna

Sonyn XM6-kuulokkeissa ei ole montaa selkeää heikkoa lenkkiä. Yksi selkeä selkeä ongelma kuulokkeissa kuitenkin on: IP-suojauksen puute, eli Sonyt eivät sovi vesisateeseen tai hikisille lenkeille. Toinen "ongelma" on tietysti kuulokkeiden kova hinta, joka väistämättä karsii potentiaalisia ostajia.

Pienemmistä rutinoista nostaisin esiin sen, että Sonyn kuulokkeet eivät tue USB-audiota. Etenkin pelaajille USB-audiosta on tullut vuosien mittaan eräänlainen uusi standardi vanhan 3,5mm kuulokeliitännän sijaan.

Isoin natinani koskee kuitenkin jo arvostelussa mainittua tietokonekäyttäjien unohtamista, jolloin kaikki kuulokkeiden alustavat säädöt täytyy tehdä kännykkäsovelluksen kautta.

Mutta se moitteista, sillä niitä kehuja onkin tarjota roppakaupalla..

Jo ennestään erinomainen XM-sarjan vastamelutoiminto on parantunut entisestäänkin ja etenkin melunvaimennuksen mukautuminen muuttuvaan äänimaailmaan on ottanut selkeästi askeleita entistäkin parempaan suuntaan. Myös äänenlaatu, niin kuulokkeiden kuin mikrofoninkin osalta on parantunut, joskin erot alkavat olemaan hyvin vaikeita havaita.

Teknologiapuolella on mukavasti pysytty kehityksen mukana ja tuettuina on uudempi Bluetooth, LE Audio sekä Auracast. Aikanaan XM5:n osalta moitin sitä, että kuulokkeet eivät enää taitu pieneen tilaan - ja tämäkin on XM6:ssa korjattu kuntoon. Paremmin muotoiltu virtapainikekin oli tervetullut uudistus.

Valtavan suurena yllätyksenä ei varmaankaan kenellekään tule se, että mielestäni Sony WH-1000XM6:t ovat markkinoiden parhaat kuppimalliset, kuluttajakäyttöön tarkoitetut langattomat vastamelukuulokkeet.

Vertailua: Sony WH-1000XM6 vs WH-1000XM5

Jos harkitset Sonyn kuulokkeiden ostamista tai pohdit, pitäisikö vaihtaa nykyisistä XM5-kuulokkeista uudempaan XM6:een, niin koetin avata hieman kuulokkeiden eroja. Taustaksi mainittakoon, että olen käyttänyt XM5-kuulokkeita parin vuoden ajan hyvin intensiivisesti, keskimäärien ottaen 20 tuntia / viikko Teams-palavereissa, jonka päälle vielä musiikin kuuntelua ja pelkkää vastamelukuulokkeiden käyttöä. Arvosteluni Sony WH-1000XM5 -kuulokkeista vuodelta 2023 löydät täältä.

Sony WH-1000XM5 ja Sony WH-1000XM5 vierekkäin
vasemmalla Sony XM5:t, oikealla Sony XM6:t

Kenties tärkeimmät erot ovat mielestäni kuulokkeiden muotoilussa, vaikka ne sinänsä ovatkin pieniä eroja - mutta ajan kanssa hyvinkin isoja.

Sonyn XM5:n isoin ongelma sekä itseni että tuhansien muiden kommentoijien mielestä oli se, että XM5:ia ei voinut taitella pieneen tilaan kuljetusta varten, kuten edeltäjiään Sony WH-1000XM4:ia. Sony korjasi tämän möhläyksen XM6:n osalta, eli uudempi malli taittuu taas sievästi pienehköön tilaan, helpottaen reppuun mahtumista.

Toinen ero, joka vaikuttaa vähäpätöiseltä, mutta joka oli jo ensimmäisten viikkojen jälkeen aivan loistava parannus, oli virtapainikkeen muotoilun uudistaminen. Aiemmissa XM-sarjan malleissa vasemmassa kupissa olleet vastamelupainike ja virtapainike olivat lähes identtisen mallisia ja ne menivät ainakin itselläni jatkuvasti sekaisin. XM6:ssa virtapainike on nyt upotettu, pyöreä nappi, jonka erottaa välittömästi viereisestä suorakulmaisesta vastamelunapista.

Akkukesto on molemmissa kuulokkeissa kutakuinkin samaa tasoa, joten sitä en käyttäisi valintakriteerinä lainkaan. Äänenlaadun osalta XM6:t tuottavat tasapainoisempaa ja realistisempaa ääntä kuin XM5:t, mutta silläkin on merkitystä lähinnä, jos olet ns. kultakorva - itse en sellainen ole.

Vastamelutoiminto on XM6:ssa asteen parempi kuin XM5:ssa, mutta tässäkin ero on "loistavasta vielä vähän parempaan". Kenties parhaiten eron havaitsee kaupungilla kävellessä, sillä XM6 sopeutuu ulkoiseen meluun nopeammin kuin XM5.

Teknisissä ominaisuuksissa XM6 tarjoilee sekalaisen määrän uudistuksia, joilla voi olla jotain merkitystä ostajalle - mutta veikkaan, että suurimmalle osalle näillä ei ole juurikaan merkitystä. XM6 kuitenkin tarjoaa uudempaa Bluetoothia, LE Audio-tukea ja Auracast-tukea. Näistä Auracast on kenties mielenkiintoisin uudistus, jos sen käyttö alkaa yleistymään vaikkapa lentokentillä.

Käyttömukavuudeltaan kuulokkeissa en huomannut itse juuri eroa, vaikka XM6:ssa onkin leveämpi päähihna, paksummilla pehmuisteilla.

Tätä kirjoittaessa XM5:t maksavat noin 320 euroa ja XM6:t puolestaan 470 euroa. Onko 150 euron hintaero mielestäni sellainen, että se kannattaisi uudemmasta mallista maksaa? Ehkä. Riippuen hieman siitä, mihin kuulokkeita käytät. Jos käytät kuulokkeita paljon meluisissa ympäristöissä ja haluat kuulokkeiden mahtuvan paremmin reppuun, niin sitten sanoisin että XM6:t ovat harkitsemisen arvoiset. Jos taas käytät kuulokkeita lähinnä kotitoimistolla, sanoisin, että valintani kallistuisi XM5:iin.

Sony WH-1000XM6 vs WH-1000XM4

Jos taas verrataan XM6:ia kahta sukupolvea vanhempiin Sony WH-1000XM4 -kuulokkeisiin, alkaa eroja löytymään hieman enemmän.

Molemmat kuulokkeet taittuvat samalla tavalla pieneen tilaan, mutta muotoilussa XM6:n selkeämmin erottuja virtapainike on ehdottomasti parannus XM4:een nähden.

Melunvaimennuksen osalta erot XM4:n ja XM6:n välillä alkavat jo jossain määrin erottumaankin - nimenomaan XM6:n eduksi. Mielestäni tavallisessa toimistoympäristössä kuulokkeiden melunvaimennuksessa ei edelleenkään ole juurikaan havaittavaa eroa, mutta XM6:t ovat selkeästi nopeammin ympäristömeluun reagoivat kuin vanhemmat XM4:t.

Erilaisten kultakorva-sivustojen arvioiden mukaan (joita en itse pysty tekemään, kun en osaa arvioida samalla tavalla musiikin "puhtautta") XM6:t tarjoavat selkeästi parempaa äänenlaatua musiikin kuunteluun kuin XM6:t. Mutta jälleen, tässäkin puhutaan tasosta, jossa XM4:n äänenlaatua kehutaan "erittäin hyväksi" ja XM6:n äänenlaatua taas "erinomaiseksi". Eli jos olet vähänkään puukorva, kuten allekirjoittanut, äänenlaadussa tuskin on merkittävää eroa itsellesi, valitsitpa kummat kuulokkeet vain.

Teknisesti XM6:t ovat selkeästi paremmat kuin XM4:t, eli tuki uudemmille äänikoodekeille, Auracastille, jne löytyy uudemmasta mallista. Lisäksi XM6:t latautuvat selkeästi XM4:ia nopeammin.

Mutta kenties tärkein kriteeri näiden kahden välillä on niiden hinta. Sony XM6:t maksavat tällä hetkellä lähes kaksi kertaa enemmän kuin Sony XM4:t.

Ja ovatko XM6:t sitten niin paljon paremmat, että niistä kannattaisi maksaa tuplahinta..? Riippuu kuuntelijasta ja omista tarpeista. Jos käytät kuulokkeita paljon ulkona tai meluisassa ympäristössä, XM6 voi hyvinkin olla perusteltu valinta - niiden melunvaimennus on kuitenkin selkeästi paremmalla tasolla. Jos taas käytät kuulokkeita lähinnä kotitoimistolla tai toimistolla, jossa ei ole jatkuvaa, vaihtelevaa meteliä, niin XM4 on todennäköisesti edelleen nappiostos, edullisemman hintalappunsa ansiosta.

Muut kilpailijat

Sony WH-1000XM6:n luonnolliset vertailukohteet ovat markkinoiden parhaita vastamelukuulokkeita nekin.

Applen maailmassa AirPods Maxit ovat kenties tiukin vastus Sonyn kuulokkeille. AirPods Maxit tarjoavat paremman integroinnin Applen ekosysteemiin, joten tältä kulmalta Applen omat kuulokkeet ovat vahvoilla. Sonyn kuulokkeissa on kuitenkin mielestäni napsun verran parempi vastamelutoiminto ja kuulokkeet ovat myös noin satasen halvemmat kuin Applen vastinpari. Applen kuulokkeet tarjoavat (Applen omassa ekosysteemissä) puolestaan selkeästi paremman tuen tilaäänelle.

Toinen suosittu vaihtoehto, joka tarjoaa suurinpiirtein vastaavia ominaisuuksia, ovat Bosen QuietComfort Ultra -kuulokkeet. Ne maksavat noin satasen vähemmän kuin Sony XM6:t, mutta mielestäni Sony tarjoaa hieman paremmin ympäristömeluun reagoivaa vastamelutoimintoa.

Sekä Applen että Bosen vahvuutena on kuitenkin USB-audion tukeminen, eli jos haluaa modernia langallista, digitaalista signaalia kuulokkeisiin, Sony häviää tuolla saralla.

Kaikki kolme ovat erinomaisia kuulokkeita ja itse kenties päätyisin näistä kolmesta valitsemaan kuulokkeet sen perusteella, mitkä tuntuvat omassa päässä parhailta. Kuulokkeiden istuvuus on kuitenkin erittäin subjektiivinen kokemus - ja vaikuttaa kuulokkeiden käyttöön pitkässä juoksussa enemmän kuin mikään tekninen hienous.


Plussat

  • Erinomainen vastamelutoiminto
  • Erittäin hyvä akkukesto
  • Erinomainen äänenlaatu
  • Tuki moderneille tekniikoille (Auracast, BT LE Audio, Bluetooth 5.3)


Miinukset

  • Kova hinta
  • Ei tukea USB-äänelle
  • Säätöjä ei voi tehdä tietokoneella
  • Ei IP-luokitusta eli eivät kestä kosteutta


Kuljetuslaukku sisältöineen, avattuna

Tähdet

Sony WH-1000XM6 AfterDawnin arvostelussa: 5/5 tähteä

Vaikka Sonyn kuulokkeista voi moitteitakin nostaa esiin, ovat ne kuitenkin isossa kuvassa varsin merkityksettömiä, jos arvioidaan sitä, miten hyvät vastamelukuulokkeet XM6:t ovat.

Mielestäni Sonyn XM6:t ovat vastamelukuulokkeina parasta, mitä markkinoilla on tällä hetkellä tarjota. Lisäksi yhtiö on kuunnellut tarkalla korvalla edeltävästä mallista annettua palautetta ja korjannut käytännössä kaikki edeltäjämallin ongelmat.

Hinta on kova, mutta toisaalta, kaikki oikeasti vertailukelpoiset kilpailijoiden mallitkin pyörivät suurinpiirtein samassa, noin 400-600 euron hintahaarukassa.

2 KOMMENTTIA

keskonen1/2

Jos käyttö on urheilua tai tuntikausien teams-palavereita, suosittelen suljettujen isojen kuulokkeiden sijaan luujohdekuulokkeita, jotka eivät rakenteensa vuoksi haudo korvakäytävää tai siten aiheuta korvatulehduksia. Ks esim https://www.verkkokauppa.com/fi/product...johdekuulokkeet

dRD2/2

Luujohdekuulokkeet eivät juurikaan auta, jos hakusessa on nimenomaan vastamelukuulokkeet. Ja nykypäivän avokonttoreissa ja etätöissä nimenomaan vastamelu on se juttu, jota kuulokkeilta pitkälti kaivataan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki