Myös kovalevyjen hinnat ovat nousseet hurjasti - syynä jälleen tekoäly
Olemme jo pitkään uutisoineet, miten tekoälyn kasvun myötä maailmalle rakennetaan hurjaa tahtia uusia datakeskuksia.
Ja koska datakeskuksia rakennetaan täysin ennennäkemätöntä tahtia ympäri maailmaa, etenkin Yhdysvaltoihin, mutta myös Aasiaan ja vaikkapa Ruotsiin, ne tarvitsevat myös täytettä sisuksiinsa. Eli palvelimia.
Ja koska uudet datakeskukset rakennetaan käytännössä kaikki resurssiahneen tekoälylaskennan tarpeisiin, uudet datakeskukset tarvitsevat myös enemmän ja järeämpää rautaa kuin aiemmin rakennetut datakeskukset.
Tästä kaikesta on seurannut globaali muistikriisi, kun kysynnän räjähdettyä käsiin suurimmat muistivalmistajat nostivat käyttömuistin ja SSD-levyjen hintoja reippaalla kädellä viime syksynä. Sen jälkeen vauhti on vain kiihtynyt ja jotkut DDR5-muistipiirit maksavat nyt jopa viisi kertaa enemmän kuin vuosi sitten.
Muistien kallistuminen on puolestaan heijastunut lähes kaikkeen: kännyköiden tallennustilan ja RAM-muistin määrän uskotaan laskevan tänä vuonna, läppäreiden hinnat saattavat nousta kolmanneksen ja näytönohjainten hinnat voivat jopa kaksinkertaistua vuoden 2026 aikana.
Mutta koska datakeskuksiin vaaditaan muutakin kuin muistia, alkaa hintapaine näkymään myös muissa tietotekniikan komponenteissa.
Tom's Hardwaren mukaan perinteisten mekaanisten kiintolevyjen eli tuttavallisemmin kovalevyjen hinnat ovat nousseet syyskuun jälkeen jopa 60 prosenttia kalliimmiksi.
Sivuston tekemän selvityksen mukaan suostuimpien kovalevyjen hinnat ovat kaikki nousseet, 23 prosentista aina 60 prosenttiin saakka. Keskimääräinen hintojen nousu on Tom's Hardwaren mukaan ollut 46 prosenttia.
Tarkistimme itse muutamilla suosituilla malleilla tilanteen Suomessa, käyttämällä hintavertailupalvelu Hintaoppaan tilastoja apuna.

Esimerkiksi Seagaten NAS-tallennusratkaisuihin tarkoitetun 6 teratavun SATA-liitäntäisen Seagate IronWolf -kovalevyn hinta lähti nousemaan vuoden 2025 aivan lopulla merkittävästi ylöspäin. Sitä ennen kyseisen levyn hinta pyöri aika tasaisesti noin 100 euron tasossa, laskien pikkuhintaa aina vain halvemmaksi. Mutta nyt kyseinen levy maksaa halvimmillaan jo 135 euroa, eli hinta on hypännyt yli 40 prosenttia ylöspäin lokakuun 2025 hintatasosta.

Täsmälleen samaa tarinaa näkyy myös 6 teratavun WD Red Plus -kiintolevyn hinnassa. Levy maksoi vielä syyskuussa noin 160 euroa, mutta nyt se maksaa jo 196 euroa - ja kävi hetkellisesti reilusti yli 200 eurossa.
Kiintolevyjenkin kysyntää kiihdyttävät nimenomaan datakeskukset, sillä tekoälyfirmat tarvitsevat paljon myös (SSD-levyihin verrattuna) edullista tallennustilaa suurten kielimallien koulutusmateriaalille.
KOMMENTOI
Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.