Uusi pankkihuijaus Suomessa: Rikolliset soittavat ensin ja hakevat sitten puhelimen uhrin kotiovelta
Rikolliset eivät enää tyydy pelkkään uhrin manipulointiin puhelimessa, vaan he tulevat hakemaan uhrin puhelimen ja pankkikortin suoraan kotiovelta. Viime viikolla Pieksämäellä iäkäs nainen menetti 24 000 euroa tällä uudella tavalla toteutetussa rikoksessa.
Tapauksesta kertoo poliisi, ja juuri uutisoimme myös muista poliisin kertomista huijauksista ja huijaustavoista.
Näin uudenlainen huijaustapa eteni
Poliisi kertoo, että viime viikolla Pieksämäellä 40-luvulla syntynyt nainen olisi saanut alkuviikosta puhelun Osuuspankin turvahenkilöksi esittäytyneeltä henkilöltä.
Puhelussa soittaja oli ilmoittanut naiselle, että hänen pankkitilille oli yritetty murtautua.
Nainen oli antanut pankkitunnuksensa soittajalle, sillä soittaja oli väittänyt, että niiden avulla tilille murtautuminen voidaan estää.
Tämän jälkeen pankin turvahenkilönä esiintynyt oli kertonut, että naisen puhelin tullaan noutamaan hänen kotoaan hetken kuluttua, koska puhelimessa on virus, joka täytyy poistaa heidän toimesta.
Pian oven takana oli mies noutamassa naisen puhelimen sekä hänen pankkikorttinsa.
Tämän jälkeen naisen pankkitileiltä oli tehty seitsemän luvatonta tilisiirtoa ja tileiltä oli viety näillä siirroilla yhteensä 24 000 euroa.
Poliisi muistuttaa, että omia verkkopankkitunnuksia ei tule antaa kenellekään esimerkiksi puhelimessa tai viestitse. Myöskään pankin edustajat tai muutkaan viranomaiset eivät tule kotoa hakemaan asiakkaan pankkikortteja tai puhelimia.
Poliisin tietoon on vastaavia tekotapoja tullut myös muualla Suomessa.
Miksi puhelin on haettu?
Tapaus osoittaa sen, että uhriksi joutuneita ei ole valikoitu sattumalta vaan huijarit ovat olleet lähellä, jotta he ovat pystyneet noutamaan uhrin puhelimen ja pankkikortin nopeasti.
Poliisin tiedotteessa ei mainita yksityiskohtia siitä, mitä huijarit puhelimella tekevät.
He ovat mahdollisesti käyttäneet suoraan puhelimesta löytynyttä pankkisovellusta varojen siirtelyyn, mutta tätäkin varten heidän on mahdollisesti täytynyt kysyä yksityiskohtaisia tietoja salasanoista sekä itse puhelimen salasanasta. Tärkeässä keskiössä on kaksivaiheinen tunnistautuminen.
Lisäksi puhelin on digitaalinen avain lähes kaikkiin palveluihin, joten huijarit ovat mahdollisesti pystyneet toteuttamaan muitakin rikoksia, kun vain pankkitilin tyhjentämisen.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT