--->
AfterDawn logo

Nainen sai puhelun pankin edustajalta - pankkitililtä vietiin 170 000 euroa

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Itä-Suomen poliisi on jälleen julkistanut esimerkkitapauksia viime viikkojen aikana tapahtuneista suomalaisiin kohdistuneista huijauksista ja huijaustavoista.

Esimerkeissä nousevat esille tutut tavat huijata: puhelut pankin virkailijan nimissä ja valesivustolle vievät linkit viesteissä.


Poliisi nostaa esille myös Apple-lahjakorttihuijaukset, jotka ovat poliisin mukaan valitettavan yleisiä.

Poliisi nostaa esille tiedotteessaan useita huijauksia.

Suurimmassa petoksessa vietiin peräti 170 000 euroa pankkitililtä.

Huijaus eteni siten, että joensuulainen 60-luvulla syntynyt nainen sai 13.9. puhelun Osuuspankin edustajana esiintyneeltä mieheltä. Mies oli puhunut sujuvaa suomea ja hän oli kertonut, että naisen nettipankkiin piti tehdä jonkinlainen päivitys. Naisen oli pitänyt tehdä jossain vaiheessa hyväksyminen puhelimellaan. Nainen oli saanut pankin nimissä yhteensä neljä puhelua.

Seuraavana arkipäivänä naisen asioidessa pankissa selvisi, että naisen pankkitililtä oli viety lähes 170 000 euroa.


Muissakin tapauksissa vietiin merkittäviä summia rahaa. Esimerkiksi yhdessä tapauksessa lieksalainen 50-luvulla syntynyt mies sai 12.9. sähköpostitse viestin ulosottoviranomaisen nimissä, joka sisälsi linkin sivustolle. Sivustolla mies syötti pankkitunnuksensa, ja huomasi tämän jälkeen, että pankkitililtä oli tehty 50 000 euron rahasiirto erään suomalaisen yrityksen tilille. Tuon firman tililtä rahat oli siirretty edelleen useammalle ulkomaalaiselle pankkitilille. Poliisi onnistui kuitenkin palauttamaan reilut 27 000 euroa rahoja takaisin.

Poliisi nostaa esille yleistyneen huijaustavan, jossa uhria pyydetään hankkimaan esimerkiksi Applen lahjakortti.

Osassa tapauksista lahjakortteja on ostettu merkittävillä summilla.

Poliisi kertoo, että 40-luvun lopulla syntynyt nainen osti Iisalmen Marjahaan ABC -liikenneasemalta Apple-lahjakortteja 11 000 eurolla. Poliisi selvitteli tätä tarkemmin ja selvisi, että kyseessä oli romanssihuijaus, jonka rikosvahinko on tämänhetkisen tiedon mukaan 109 000 euroa.

Savonlinnassa 50-luvun lopulla syntynyt mies oli käynyt useana päivänä ostamassa Applen lahjakortteja paikallisesta kaupasta, enimmillään 8000 euron edestä per päivä. Jutun tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että mies oli ostanut lahjakortteja myös muista kaupoista. Mies kertoi poliisille lähettäneensä Applen lahjakortteja Sandra Bullock -nimiselle naiselle, joka oli luvannut palkita miehen myöhemmin ruhtinaallisesti.


Yhdessä tapauksessa huijari oli onnistunut kaappaan esimiehen sähköpostin ja lähettänyt tämän nimissä työntekijälle viestiä, että työntekijän tulee hankkia Apple-lahjakortteja omilla rahoillaan, jotka korvataan myöhemmin. Yhteensä työntekijä hommasi kuusi 100 euron Apple-lahjakorttia ja luovutti näiden tiedot huijarille, jonka hän luuli olevan esimiehensä.

"Apple-lahjakorttihuijaukset ovat valitettavan yleisiä, ja niissä huijarit yrittävät saada sinut ostamaan Apple-lahjakortteja tai lahjakortteja eri pelialustoille ja antamaan heille korttien lunastuskoodit", poliisi kommentoi.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki