--->
Tekoälyä on povattu jo jonkin aikaa kuplaksi, mutta Nvidian marraskuussa 2025 julkistama tuorein neljännesvuoden tulos peittosi analyytikkojen odotukset.
Näytönohjaimistaan tunnetusta Nvidiasta tuli lokakuussa 2025 maailman ensimmäinen pörssiyhtiö, jonka markkina-arvo on yli 5 biljoonaa dollaria.
Tekoälymaailman tärkeimmät yhtiöt omistavat toisiaan ristiin viimeisimpien diilien pohjalta ja kuvio kasaa kuplan ympärille valtavia riskejä.
Kiina on kieltänyt maan suurimpia teknologiafirmoja ostamasta mitään amerikkalaisen Nvidian tuottamia piirejä.
Steamin elokuun 2025 tilastot antavat katsauksen siihen, millainen on tyypillinen pelitietokone.
Näytönohjaimistaan tunnetusta Nvidiasta tuli heinäkuussa 2025 maailman ensimmäinen pörssiyhtiö, jonka markkina-arvo on yli 4 biljoonaa dollaria.
Dow Jones Industrial Average -pörssi-indeksi poistaa Intelin kyseisen indeksin yhtiöistä ja korvaa sen Nvidialla.
Näytönohjaimistaan tunnettu Nvidia nousi lokakuussa 2024 maailman arvokkaimmaksi yhtiöksi. Yhtiön kasvua selittää etenkin tekoälyn suosion kasvu.
Markkinatietojen mukaan sekä Apple että Nvidia ovat sijoittamassa tekoäly-yhtiö OpenAI:hin. Sijoituskierroksen jälkeen OpenAI:n arvo nousisi jo yli 100 miljardin dollarin.
Nvidian markkinaosuus näytönohjaimissa on noussut jo hurjaan 88 prosenttiin, jättäen vain rippeet AMD:lle ja Intelille.
Mikä on paras näytönohjain tällä hetkellä? Listasimme kaikki pelinäytönohjaimet tehokkaimmasta hitampaan, hintojen kera. Mukana niin Intelin, NVIDIAn kuin AMD:nkin näytönohjaimet.
Ilmaisversion käyttäjille näytetään pian jopa kahden minuutin edestä mainoksia.
Nvidian pilvipelipalvelun GeForce Nown hintaa nostetaan 1. marraskuuta Kanadassa ja Euroopassa.
Nvidian liiketoiminnan kannalta pelinäytönohjaimet ovat nykyisin varsin pieni osuus bisneksestä. Yhtiö tahkoo suurimmat rahansa tekoälyn ja tieteellisen laskennan saralla.
Nvidian teknologiajohtajan mukaan kryptovaluutoista kuten Bitcoinista ei ole yhteiskunnalle mitään hyötyä. Sen sijaan tekoälystä on.
GeForce Nown RTX 3080 -jäsenyys muuttuu Ultimate-versioksi.
NVIDIA GeForce RTX 4090 ja RTX 4080 -näytönohjainten Suomen suositushinnat ja saatavuuden aikataulu paljastuivat.
NVIDIA julkaisi RTX 4090 ja RTX 4080 -näytönohjaimet. Molemmat näytönohjaimet asettuvat jo speksiensä perusteella näytönohjainten maailman kirkkaimpaan kärkeen.
NVIDIA on aloittanut uuden huipputason GeForce RTX 3090 Ti -näytönohjaimen myynnin.
Näytönohjaimistaan tunnettu Nvidia joutui hiljattain valtavan tietomurron kohteeksi, jossa yhtiöltä vietiin mm. tietoja tuleviin näytönohjaimiin liittyen. Osa tiedoista on yhtiön kannalta kriittistä, salaiseksi luokiteltavaa tietämystä, joka ...