AfterDawn logo

Googlella on liian vähän datakeskuksia: Joutui rajoittamaan maksavaa jättiasiakasta

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Ympäri maailmaa kohistaan siitä, miten datakeskuksia putkahtelee jatkuvasti aina vain lisää. Kyseessä ei ole mitenkään nimenomaisesti Suomen ongelma, vaan niitä rakennetaan hurjaan tahtiin joka paikassa - etenkin Yhdysvalloissa.

Mutta onko kaikelle datakeskuksiin rakennettavalle laskentateholle oikeasti kysyntää?

Vaikuttaa siltä että on. Ainakin sen perusteella, että Financial Times kertoo (maksumuuri) Googlen rajoittaneen merkittävästi yhden sen isoimmista maksavista asiakkaistaan tekoälyn käyttöä, koska Googlen laskentakapasiteetti ei riitä.

Kyseinen iso asiakas on siis Meta eli Facebookin ja Instagramin emoyhtiö.

Meta käyttää Googlen Gemini-tekoälymalleja nimenomaan sisäisessä tuotekehityksessä, eikä niinkään käyttäjille näkyvien elementtien toimintaan. Tuotekehityksen lisäksi Metan kerrotaan käyttävän Geminiä mm. Facebookin moderoinnin apuvälineenä sekä työkaluna sosiaalisen median huijausyritysten havaitsemiseen.


Metalla on itselläänkin omia tekoälymalleja, llama-brändin alla, mutta Googlen Gemini on osoittautunut toimivammaksi työkaluksi monissa Metan tekoälyn käyttökohteissa.

Googlen asettamien käyttörajoitusten vuoksi Metan useiden projektien kerrotaan jo viivästyneen suunnitelluista aikatauluista.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki