--->
AfterDawn logo

Ikealta iso määrä uusia älykotituotteita Matter-standardiin

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Uutisoimme jo kesällä siitä, miten Ikea on uudistamassa älykoteihin tarkoitetut tuotteensa täysin.

Jo tuolloin yhtiö kertoi, että kaikki sen uudet älykoteihin tarkoitetut tuotteet tulevat noudattamaan alan uutta standardia, Matteria.

Nyt yhtiö on julkaissut ensimmäiset Matter-standardia noudattavat tuotteensa.

Uudet Matter-yhteensopivat tuotteet sisältävät mm. Kajplats-hehkulamput, joita on kaikkiaan 11 erilaista eri kannoille ja eri kirkkauksille. Osaa lampuista voi himmentää Matter-protokollan yli, osa taas tukee värien vaihtamistakin.

Lisäksi Ikea julkaisi nipun erilaisia sensoreita, kuten liiketunnistimen, oven avaamisen/sulkemisen tunnistavan sensorin, ilmanlaatua mittaavan sensorin sekä vesivuodoista ilmoittavan sensorin.

Ikean kaikki uudet tuotteet noudattavat Matter over Thread -toimintatapaa, jonka logiikasta voi lukea vaikkapa täältä.


Tärkein ja merkittävin muutos kuluttajien kannalta Matterissa on se, että kaikki Matter-yhteensopivat älylaitteet toimivat minkä tahansa hubin kanssa. Eli jos kotoa löytyy vaikkapa Googlen tai Samsungin Matter-yhteensopiva älykodin hubi, se pystyy ohjaamaan kaikkia Matter-tuotteita - myös Ikean tuotteita.

Ikea toi samalla myyntiin myös oman Dirigera-hubinsa, joka luonnollisesti pystyy ohjaamaan sekä Ikean että kaikkien muidenkin valmistajien Matter-yhteensopivia laitteita. Dirigera toimii myös siltana, joka osaa yhteensovittaa vanhemmat Ikean älykotituotteet yhteen Matter-yhteensopivien tuotteiden kanssa - eli vanhoja Ikean älykotituotteita ei tarvitse hylätä, jos ottaa käyttöön Dirigera-hubin.

Esimerkiksi Dirigera maksaa Ikean Suomen verkkokaupassa tällä hetkellä 79 euroa. Osa tuotteista, kuten älypistorasiat, eivät ole vielä myynnissä Suomessa.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki