--->
AfterDawn logo

Huijauspuhelut ovat laskevasta trendistä huolimatta jatkuva ilmiö - alkuvuodesta Telia esti yli 32 000 puhelua päivittäin

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Pari vuotta sitten Traficomin velvoite huijauspuheluiden estämiseksi astui voimaan. Tuon jälkeen operaattorit ovat ahkeraan tahtiin estäneet puheluista, ja etenkin Telia on näistä aktiivisesti tiedottanut.

Uusimmassa tiedotteessa Telia kertoo estäneensä alkuvuodesta päivittäin keskimäärin yli 32 000 huijauspuhelua. Suurimmat piikit nähtiin helmikuun 7. ja 8. päivinä, kun Telia torjui yhteensä yli 200 000 huijauspuhelua kahden päivän aikana.

Ulkomailta tulevat huijauspuhelut ovat selvästi laskussa, sillä esimerkiksi noin puolitoista vuotta sitten Telia kertoi estävänsä päivässä yli 160 000 puhelua.


Telia torjui alkuvuonna 2,9 miljoonaa huijauspuhelua, ja 39 prosenttia ulkomailta tulleista puheluista estettiin huijauspuheluina.

"Laskua on havaittavissa, sillä vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä Telia torjui 3,3 miljoonaa huijauspuhelua", Telian turvallisuusasiantuntija Kristian Westerstråhle sanoo.

Muista kuin kotimaisista matkapuhelinnumeroista tulevien huijaussoittojen määrät ovat kasvaneet huomattavasti. Telia esti alkuvuonna yli 2 miljoonaa tällaista huijaussoittoa. Ulkomailta tulleissa torjutuissa puheluissa oli esimerkiksi takaisinsoittohuijauksia, joita oli puolet enemmän kuin vuosi sitten.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki