--->
Google julkisti heinäkuussa 2025 Yhdysvalloissa ominaisuuden, jossa yhtiön tekoäly osaa soittaa ihmisen sijasta suoraan hakutuloksista löytyneeseen yritykseen ja kysyy tuotteen tai palvelun hintaa.
Pari vuotta sitten Traficomin velvoite huijauspuheluiden estämiseksi astui voimaan. Tuon jälkeen operaattorit ovat ahkeraan tahtiin estäneet puheluista, ja etenkin Telia on näistä aktiivisesti tiedottanut.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskus varoittaa poliisin nimissä tehdyistä huijauspuheluista. Kyberturvallisuuskeskus sai viime viikon aikana ilmoituksia tällaisista puheluista.
Jo aiemmin Traficom kertoi uuden velvoitteen purreen tehokkaasti ja nyt myös Telia kertoo, että huijauspuheluiden suodatus on toiminut toivotusti.
Jos puhelu tulee +358 -alkuisesta numerosta, vastaanottaja voi nyt luottaa siihen, että puhelu tulee sellaiselta soittajalta ulkomailta, jolla on oikeus käyttää kyseistä suomalaista puhelinnumeroa.
Traficomin Kyberturvallisuuskeskus kertoo, että viime viikkoina se on saanut lukuisia ilmoituksia suomalaisten puhelinnumeroiden käytöstä huijaus- ja häiriöpuheluissa.
Telia on purkanut tarpeettomaksi käyneitä puhelinpylväitä reilun kymmenen vuoden ajan. Puhelinpylväiden kierrätys siirtyi loppusuoralle, kun Telia lopetti lankapuhelinpalvelut vuoden 2019 lopussa.
Huijauspuheluiden estämisellä tavoitellaan kansainvälisen rikollisen toiminnan vaikeuttamista ja estämistä.