Elon Muskin Marsiin matkaava Tesla syöksyykin todennäköisemmin takaisin Maahan
SpaceX:n hiljattainen Falcon Heavy -testilento sujui varsin mallikkaasti, joskin ydinosan laskeutuminen epäonnistui sytytysnesteen loppumisen takia. Huomio kiinnittyi kuitenkin monella erityisesti avaruuteen kannetun lastin ihailemiseen.
Falcon Heavy tiputti matkallaan avaruuteen Elon Muskin entisen Tesla Roadster -auton, joka jatkoi matkaa kohti Marsia. Avaruusnukella ja muilla oheistarvikkeilla varustettu auto ei kuitenkaan törmää Marsiin, tutkijoiden mukaan onneksi, sillä sen ei haluta häiritsevän ekosysteemiä.
Sen sijaan uusi tutkimus, nimeltään "The random walk of cars and their collision probabilities with planets", arvioi, että todennäköisin määränpää Tesla-autolle on Maa. Toronton yliopiston tutkijat ovat määrittäneet todennäköisyydet Tesla Roadsterin päämäärästä, ja laskelmien mukaan maapalloon takaisin syöksyminen on todennäköisin vaihtoehdoista, kertoo Business Insider.
Lähetystä auton saapumisesta ei kuitenkaan kannata jäädä vielä odottamaan, sillä siihen saattaa kulua tovi jos toinenkin.
Todennäköisyys Maahan osumisesta on noin kuusi prosenttia ja Venukseen 2,5 prosenttia seuraavan miljoonan vuoden aikana. Satojen simulaatioiden lopputuloksena ei ole kertaakaan ollut Marsiin iskeytyminen, mutta mahdollista on, että Tesla palaa lopulta aurinkoa lähestyen.
Teslan elinkaareksi tutkijat arvioivat muutamia kymmeniä miljoonia vuosia ja kilometrejäkin tulee todennäköisesti hieman keskimääräistä maassa sijaitsevaa autoa enemmän.
AfterDawnin Nopeat
"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT