AfterDawn logo

Samsungin älysormus saapuu Suomeen 479 euron hinnalla marraskuussa

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Kesällä Samsung julkisti ensimmäisen älysormuksensa, jota yhtiö vihjaili jo alkuvuodesta. Galaxy Ring ei vielä tuolloin Suomeen saapunut, mutta nyt yhtiö on vahvistanut sormuksen saapumisen tännepäin maailmaa.

Samsung kertoo sormuksen myynnin alkavan Samsungin verkkokaupassa ja valituilla jälleenmyyjillä keskiviikkona 13. marraskuuta eli aikalailla sopivasti ennen joulua.

Hintaa sormuksella on 479 euroa, ja sormus ei vaadi käyttöön kuukausimaksullista tilausta. Galaxy Ring kilpailee muun muassa Ouran tuoretta Ring 4 -sormusta vastaan, joka on pari kymppiä kalliimpi.

Samsung tuo saataville jo 30. lokakuuta alkaen kokopakkauksen, joka helpottaa käyttäjää löytämään oikean koon yhdeksästä eri vaihtoehdosta. Pakkauksen hinta on 10 euroa.


Sormus saapuu markkinoille kolmena eri värivaihtoehtona: Titanium Black, Titanium Silver ja Titanium Gold.

"Samsung Galaxy Ring täydentää mainiosti Samsungin ekosysteemiä, ja esimerkiksi yhdessä Galaxy Watch -kellon kanssa käytettäessä sormuksen akkukesto pitenee. Hyvinvoinnin ja unen seurannan ohella sormusta voi käyttää myös eleohjaukseen ja vaikkapa etälaukaista kameran tai sammuttaa puhelimen hälytykset vain napauttamalla sormia yhteen. Lisäksi Samsung Galaxy Ring on valmis käytettäväksi suoraan pakkauksesta, eikä sen optimaalinen käyttö edellytä erillisiä kuukausimaksuja", sanoo Samsung Suomen maajohtaja Mika Engblom.

Sormus mittaa muun muassa unta, aktiivisuutta ja sykettä jopa 7 vuorokauden akunkestolla. Mukana tulevasta latauskotelosta Galaxy Ring on mahdollista ladata useamman kerran.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki