AfterDawn logo

Prime Videoon luvassa paikallistuotantoa - Nordisk Film ja Prime Video aloittavat merkittävän yhteistyön

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Nordisk Film ja Prime Video julkistivat kolmen vuoden mittaisen pohjoismaisen yhteistyön, joka käynnistyy vuonna 2023.

Prime Videon mukaan kyseessä on yksi kaikkien aikojen suurimmista elokuvasopimuksista Pohjoismaissa, sillä monivuotinen sopimus sisältää huipputason kansainvälisiä ja paikallisia yksinoikeuselokuvia sekä satoja jaksoja lapsille suunnattuja sisältöjä ja kirjastoelokuvia.

Amazon Prime Videossa aloitettiin panostamaan Pohjoismaihin pari vuotta sitten. Nyt julkistettu sopimus vie tarjonnan uudelle tasolle.

"Olemme erittäin tyytyväisiä voidessamme julkistaa yhden Pohjoismaiden kaikkien aikojen isoimmista elokuvasopimuksista", sanoo Prime Videon Head of Nordic Content Andreas Hjertø.

"Nordisk Filmillä on yksi parhaista elokuvien jakelu- ja tuotanto-osastoista, ja he ovat vastanneet eräistä markkina-alueen menestyneimmistä elokuvateatterijulkaisuista ja palkituista teoksista, kuten Another Round, Three Wishes for Cinderella ja Sune. Olemme ylpeitä siitä, että Prime Video voi tarjota kaikki Nordiskin elokuvat asiakkaillemme Pohjoismaissa."

Osana sopimusta, Prime Videon pohjoismaiset asiakkaat saavat katseluoikeuden Nordisk Filmin satojen kansainvälisten ja pohjoismaisten tähtielokuvien valikoimaan, joka tulee ensimmäistä kertaa saataville suoratoistopalvelussa syksystä 2023 alkaen.


Tuleviin teoksiin lukeutuvat Keanu Reevesin tähdittämän John Wick: Chapter 4 -elokuva ja Bill Skarsgårdin tähdittämän The Hunger Games -esiosan Ballad of Song Birds and Snakes, sekä Steven Spielbergin The Fabelmans -elokuva.

Pohjoismaisiin teoksiin lukeutuvat tanskalainen elokuva Hunting Season 2 ja Kysset (The Kiss) sekä suosittu norjalainen perhe-elokuva Den Första Julen I Skomakergata ja ruotsalainen Bamse and the World's Smallest Adventure.

Luvassa on myös kotimaisia Prime Video -sarjoja.

Uusiin paikallistuotantoihin lukeutuvat Antti Reinin juontama The Bridge -selviytymissarja, Henny Harjusolan juontama Lemmenlöylyt -sarja, Saara Aallon juontama Saara Aalto pränkkää Suomea -sarja sekä Jukka Hildénin juontama Good Luck Guys -sarja, jossa kilpailijoina nähdään sosiaalisesta mediasta tutut suomalaisvaikuttajat Muhamed, Sofia, Sergey, Linda, Mikael, Mattu, Kira, Sara, Patrick, Ilona, Keinaan ja Iba.

"Kasvava paikallinen ohjelmatuotanto ja Nordisk Filmin mukanaan tuoma sisältövalikoima on osoitus pitkän aikavälin sitoutumisestamme Suomeen ja Pohjoismaihin", sanoo Martin Backlund, Head of UK and Nordics content, Prime Video.

"Pyrimme tarjoamaan Prime Video -asiakkaille laajan ja kattavan valikoiman kansainvälistä sisältöä Amazon Original -sarjoista ja -elokuvista aina uusimpiin elokuvajulkaisuihin, ja nyt myös paikallisesti tuotettua ja hankittua sisältöä, mikä on osoitus investoinneistamme Suomeen."

Nyt julkistetut suomenkieliset Original-sarjat täydentävät Prime Videon kansainvälistä Amazon Original -sarjojen laajaa valikoimaa, johon lukeutuvat muun muassa Taru Sormusten Herrasta: Valtasormukset, The Boys, The Terminal List, The Peripheral, Reacher, The Grand Tour ja The Marvelous Mrs. Maisel sekä suositut Amazon Original -elokuvat, kuten Coming2America ja The Tomorrow War.


Lisäksi valikoimaan ovat tulossa myös globaali Amazon Original -sarja Tom Clancy's Jack Ryan Season Three (21.12), James Cordenin tähdittämä European Original -sarja Mammals (11.11) ja Harry Stylesin tähdittämä Amazon Original -elokuva My Policeman (4.11).

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki