AfterDawn logo

Meta ja YouTube estävät RT:n ja Sputnikin

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Venäjän valtion kanavien RT:n (Russia Today) ja Sputnikin näkyvyys heikkenee Euroopassa entisestään, sillä Google ja Meta ovat ilmoittaneet, että nämä estetään. Aiemmin kanavat kiellettiin EU:n alueella ja myös Suomessa Elisa ja Telia estivät nämä jo aiemmin. Lisäksi myöskään Netflix ei aio näyttää kanavia palvelussaan, vaikka sen tulisi tämä tehdä jatkaakseen palvelun toimintaa Venäjällä.

Google estää välittömästi kanavien näkyvyyden YouTubessa Euroopan osalta. Muutoksen tulossa saattaa kuitenkin mennä hetken aikaa.

Vastatoimena Venäjä saattaa estää koko YouTuben näkyvyyden.


Myös Metan (eli Facebookin) edustaja kertoi eilen, että kanavat blokataan EU:ssa. Kumpikin seuraa tilanteen kehittymistä, joten luvassa voi olla myös muitakin toimia.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki