AfterDawn logo

Facebookin yrityksen nimi on nyt Meta

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg kertoi yhtiön Connect-tilaisuudessa, että Facebook ja sen muut tuotteet kulkevat nyt Meta-brändin alla. Facebook ei siis muuta nimeä, vaan toimintaa pyörittävän yhtiön nimi muuttuu, joka on aiemmin siis ollut Facebook.

Nimenmuutoksella halutaan tuoda paremmin esille tulevaisuus, joka on yhtiön kohdalla metaversumin rakentaminen. Lisäksi uudella brändillä halutaan kohottaa Facebookin ja muiden palveluiden mainetta.

Metaversumi on käytännössä kokonaisuus, joka sitoo yhteen virtuaali- sekä lisätyn todellisuuden. Erilaisilla lisätyn todellisuuden laitteilla virtuaalisessa tilassa voisi tavata vaikkapa ystävän, vaikka todellisuudessa he olisivat eri puolilla maailmaa. Lisäksi tällaiseen maailmaan voi tuoda esimerkiksi digitaalisia tuotteita oikeasta maailmasta.

Metaversumin ei ole tarkoitus olla vain yhden yrityksen pyörittämä, vaan avoin kokonaisuus. Mutta Meta ja Facebook luonnollisesti haluavat olla iso osa tätä tulevaisuuden kokonaisuutta, sillä Facebookilla on jo huikea määrä käyttäjiä sekä esimerkiksi Oculus-vr-lasit. Facebook myös juuri tiedotti, että se suunnittelee 10 000 työntekijän palkkaamista Euroopassa metaversumin kehittämiseen.


Oculus sai tänään uuden Horizon Homen, jonne voi kutsua muita ihmisiä viettämään aikaa. Tämä on pieni osa metaversumin rakentamisessa.

Lisätietoa Metasta saa täältä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki