AfterDawn logo

Sony uskoo PS5-konsoleiden saatavuuden jatkuvan heikkona myös vuoden 2022 aikana

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Sonyn PlayStation 5 -konsoleiden saatavuus on ollut heikkoa koko vuoden ajan, eikä asiaan ole luvassa parannusta vielä hetkeen aikaan. Bloombergin mukaan konsoleiden saatavuus jatkuu heikkona vielä vuoden 2022 aikana.

"En usko, että kysyntä rauhoittuu tänä vuonna, ja vaikka varmistaisimme paljon enemmän laitteita ja tuottaisimme paljon enemmän PlayStation 5 -yksiköitä ensi vuonna, tarjontamme ei pystyisi vastaamaan kysyntään", Sonyn talousjohtaja Hiroki Totokin kerrotaan sanoneen tiedotustilaisuudessa.

Aiemmin Sony Interactive Entertainmentin toimitusjohtaja Jim Ryan uskoi konsoleiden saatavuuden paranevan vuoden 2021 puolivälin jälkeen.

Sony on toimittanut PS5-konsoleita huhtikuun loppuun mennessä 7,8 miljoonaa kappaletta. Sony tavoittelee myyvänsä vähintään 14,8 miljoonaa kappaletta konsoleita kuluvana tilikautena.


Heikkoon saatavuuteen on kovan kysynnän lisäksi vaikuttanut koronan aiheuttamat tuotannolliset ongelmat.

Huhuissa on ollut Sonyn aikeet kehittää uutta versiota PS5-konsolista, joka mahdollistaisi paremman saatavuuden pidemmällä aikavälillä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki