AfterDawn logo

Windows XP:n lähdekoodi on vuotanut nettiin

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
2 kommenttia

Raporttien mukaan legendaarisen Windows XP -käyttöjärjestelmän lähdekoodi on vuotanut nettiin. Tarkemmin sanottuna 4chan-keskustelualueille.

Lähdekoodi on pistetty jakoon sekä torrent-tiedostona että Mega-palvelun latauslinkkkinä. Ketju, jossa lähdekoodia jaettiin, ehti olla näkyvissä vain muutaman tunnin ennen 4chanin ylläpidon väliintuloa. Mutta vaikuttaa siltä, että kyseessä on ollut todellinen vuoto, sillä tutkijoiden sanotaan olevan jo lähdekoodin kimpussa ja tuntuvat olevan suhteellisen vakuuttuneita vuodon todellisesta luonteesta.

Windows XP julkistettiin vuonna 2001 korvaamaan sitä edeltänyt, lähinnä haukkuja kerännyt, kuluttajille suunnattu Windows-päivitys, Windows ME. Arvioiden mukaan XP:tä käyttää edelleen noin prosentti maailman tietokoneista, vaikka vanhuksen tuki ja jatkettukin tuki on jo lakannut vuonna 2014.

Mitä lähdekoodin vuotaminen oikein tarkoittaa käytännössä?

Ei oikeastaan mitään. Tutkijat ja virustehtailijat lataavat sen, aivan varmasti, mutta koska käyttöjärjestelmä on sinänsä ollut jo kuollut ja kuopattu pienen ikuisuuden ajan, eivät siitä löytyvät mahdolliset tietoturva-aukot ole suoraan riski tämän hetken käyttäjille.

Ongelmana on tietysti se, jos XP:n lähdekoodista löydetään jotain tietoturvan kannalta arveluttavaa, joka olisi jatkanut matkaansa myös tuleviin Windows -versioihin. Tämän vuoksi myös hyväntahtoisten tutkijoiden kiinnostus yhtä historian suosituinta käyttöjärjestelmää kohtaan on enemmän kuin toivottua.



Microsoft tulee taatusti tekemään kaikkensa, jotta vuoto saataisiin jotenkin ehkäistyä, mutta se lienee turhaa toiveajattelua enää tässä vaiheessa. XP:n lähdekoodi tullee kiertämään torrent-tiedostoina nettiä hamaan tulevaisuuteen asti, mikäli vuoto osoittautuu oikeaksi, kuten nyt vahvasti vaikuttaa.

Windows XP alkuperäinen taustakuva

ikoninen Windows XP taustakuva

Uutisoimme hiljattain myös siitä, miltä ikoninen Windows XP:n taustakuvan maisema näyttää tänä päivänä, MS Flight Simulatorin silmin.

2 KOMMENTTIA

kane_k1/2

Ei ole XP:tä millä testata, mutta 4chanilla on ollut puhetta ja kuvakaappauksia että XP:n päivityspalvelimet olisi heränneet yhtäkkiä henkiin tämän vuodon jälkeen. Jos näin on niin kiinnostaisi tietää miksi.

toswiba2/2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kane_k:

Ei ole XP:tä millä testata, mutta 4chanilla on ollut puhetta ja kuvakaappauksia että XP:n päivityspalvelimet olisi heränneet yhtäkkiä henkiin tämän vuodon jälkeen. Jos näin on niin kiinnostaisi tietää miksi.

Ostin 7":n autonavigaattorin Kiinasta n. 10 vuotta sitten ja siinä on myös integroituna Windows XP. Tosin ei siihen myyjä toimittanut kyllä kartastopäivityksiäkään.. puhumattakaan tuon winkun ohjelmistotuesta, mut pitää joskus katsoa nyt tarkemmin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki